Kirjoittaja: Achu.
Kuvitelkaas ihmiset seuraavanlainen tilanne.
Istut iha rauhassa kotona viettämässä pitkästä aikaa oikeeta, ihanaa vapaailtaa - eli toisin sanoen sua ärsyttää olla vaan paikallaan, kun elämä on viimeiset kaksi viikkoa ollut aika kammottavan kiireistä aikaa. Nyt siin vaan istuu sohvalla, sängyllä, käsillään, jaloillaan, tuijottaa telkkaria osittain kuolemanväsyneenä, osittain kuolonkyllästyneenä. Mut susta tuntuu että tää jälkimmäinen kuolema on pahempaa kuin edeltävä. Siinä sitten istuu kädet täristen kaljaa vetäen, ja toivoo että olis edes järjestänyt jonkinlaiset bileet iltaa piristämään, mutta kun uskoit hartaasti että tänä iltana sä saat ihanan nopeasti unta, ja heräät huomenna kohtuullisen virkeänä suihkuun, ja suihkunraikkaana säntäät sit taksiin joka vie sut taas johonkin lukuisista lehdistötilaisuuksista... Okei nyt tää kaava meni vähän ylimalkaiseksi. Mutta no kuvitellaan, et sulla on seuraavana päivänä taas menoa, ja lepo varmaan tekis hyvää.
Muttakun ei tee paskaakaan mieli laahautua sinne sänkyyn, kun tuntee että ilmassa on jotain, tuolla kaupungilla jokin tai joku tuntuu kutsuvan sua, oli ne sit värivalot tai sun kaverit, ja jalka rummuttaa tasaista tahtia kiiltävään lattiaan samaan aikaan kun kovaääninen musa pauhaa sun stereoista tasokkaan hyvällä volyymillä. Päässä jyskyttää, ja oot just menossa nappaamaan seuraavan kaljan ja päälle vaikka lämmintä maitoo, koska kello alkaa näyttää jo puolta kahtatoista ja vaikka vaan esiteinit menee tähä aikaa nukkumaan, on sulla niin hervoton olo että et jaksa kuunnella enää yhtäkään kitarakomppia sinä iltana.
... Tai niinhän sä luulet.
Hommaan tulee täydellinen muutos kun sä olet jo nappaamassa sitä kaljaa jääkaapista, ja puhelin alkaa kolista ja möykätä sun taskussa ihan kuin sillä olisi vähintään hengenhätä. Koska oot ritarillinen ihminen, sä nappaat sen luurin kätees ja päätät antaa sille tekohengitystä vastaamalla puheluun, jonka soittajana on sun bändikamusi Miriam. Kysyt automaattisesti mikä on meininki, ja adrenaliini alkaa pumpata suonissa, kun kuulet Miriamin takana kaupungin ääniä. Likka kehottaa vetämään jotain nättiä niskaan, tukan kuosiin ja ottamaan taksin kaupungin kuppaisimmalle klubilla, jolla just tänä iltana on ilmeisesti kaikista kovin meininki. Oot eka vastahakoinen, koska ei oikeesti innostais lähteä bilettämään vaan Miriamin kanssa, sillä se tulee kuitenkin olemaan jonkun random-tyypin kaulassa pari minuuttia sen jälkeen kun sä saavut paikalle. Mut sit se sanoo ne taikasanat.
"Lee, Clyde, sä, ja mä. Sulla on kakskyt minuuttia aika raahautua paikalle."
Sit se mimmi iskee puhelimen sun korvaan, ja se luuri lakkaa taas hengittämästä. Mut tää riittää sulle, koska tiedät mistä hommassa on kyse. Äkkiä sä heität kaljan takaisin jääkaappiin, sammutat stereos, ja rynnit vaatehuoneesees. Päälle mitä sattuu, mutta hallitusti. Liian kireä t-paita, löysänpuoleinen lätsä päähän, pillifarkut ja vyö lanteille roikkumaan, unohtamatta sitä maailman siisteintä nahkarotsia mistä maksoit universumin tähdet. Tilaat taksia samalla kun maskeeraat kasvojas kuntoon, vähän eyelinerii silmien ympärille, etutukan kampaat siististi sivuun, ja varmistat ettei kasvoilla ole väsymyksen merkkei tai parransänkee. Sitten saman tien eteiseen, kengät jalkaan, avaimet ja lompakko takin sisätaskuun tai housujen perstaskuun.
Taksi tulee tarpeeksi nopeaan että sä ehdit polttaa yhden hermosauhukääryleen pihalla sitä ootellessas. Matkaa keskustaan on suurin piirtein kaheksan punnan verran. Sä pulitat maksun kiltisti, pääset klubilla jonon ohi. Kyllä sun naama täällä tunnetaan kun ponnistit tältä klubilta vajaan kaksi vuotta sitten suosioon. Paikka on täynnä ihmisiä, sä et näytä tuntevan niistä ketään mutta tiedät että melkein kaikki haluis tuntea sut. Joko sisäisesti tai ulkoisesti, miten vaan. Sä et jaksa välittää. Sulle on tärkeintä päästä lavan taakse, sinne missä sun oikea elämä alkaa tämän illan osalta.
Lavan takaosa on minimaalisen paska ja pieni. Mut sun tyypit on siellä, ne moikkaa sulle ja alkaa saman tien selittää mikä on homman nimi. Mutta miksi sitä sulle tarvii edes selittää? Sä katkaiset Leen selostuksen kämmenen nostolla, nappaat lähimmän viinapaukun mikä pöydältä löytyy, holautat sen sisään (siitä oli näemmä vaan puolet jälellä, eikä naukun viileydestä ole minkäänlaista tietoa) ja ilmoitat melkein ärsyttävän itsevarmaan sävyyn: "Hey, I'm here now. We rock the show."
_____________
Mä olen tässä tilanteessa just nyt. Meillä on livekeikka eessä, ei tosiaankaan mikään maailmanlopun paras keikka, pikemminkin keikka sellaisessa paikassa missä maailmanloppu hyvinkin voi tapahtua. Huonossa merkityksessään. Mut keikka kuin keikka, plus musta tuntu että elämä varmana tulis loppuunsa jos mä oisin jäänyt tänään istumaan sisälle enkä ois ilmaantunut tänne. Me vedetään ilmeisesti 3-4 biisiä, yks uudempi ja pari vanhempaa. Maltan tuskin oottaa että pääsen hotasemaan Time's crossingin täällä, se nimittäin kaipaa nimenomaan paskasempaa akustiikkaa kun on ah-niin-tunnelmapitoinen kappale. Ylläri, se on Miriamin teksti. Mut meen valamaan itseluottamusta muihin, keikka on 10 minan päästä!
~Achu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti