Kirjoittaja: Hugo
Pahoitteluni etten tällä viikolla ole saanut vielä minkäänlaisia raportteja merkittyä tänne muistiin. Tenttiviikko lähestyy päivä päivältä, enää kaksi ja puoli viikkoa aikaa lukea loppuun asti kolme miltei 800-sivuista opusta. Onnekseni menen jo kuitenkin kaikissa reippaasti yli puolenvälin, ja jos nyt jatkan samaa lukutahtia mitä tähänkin päivään mennessä, olen suhteellisen varma että saan kirjat luettua vielä kertaalleen ennen suurta päivää. Tai suuria päiviä, jos ollaan tarkkanäköisiä. Jännitystä en onneksi ole alkanut potea, vaikka tiedostan ja tunnen hyvin että muut kanssaopiskelijani näyttävät tälläkin hetkellä siltä, etteivät he tänne haluaisi kuulua. Surkeampaa ettei kaikilla ole motivaatio kunnossa, mutta toivon heidän opiskeluintonsa toipuvan pian. Ensi jaksossa tulee nimittäin olemaan kevyempää, ja toivon että he mieluummin keskittyvät opiskeluun kuin niiden turhanaikaisten juhlien järjestämiseen...
Kun asia minulle tällä hetkellä on ajankohtainen, ajattelin kirjoittaa tänään ajatuksia ajasta, tai paremmin sanottuna ajankulusta. Tekstistä tulisi luultavasti melkoisen moniversoinen jos alkaisin käsitellä ajan kaikkia määreitä, mietelmiä siitä ja kaikkea muuta sitä tietoa, mitä ajasta on selvillä, aikavyöhykkeitä tai aikaeroväsymystä tai sitä miten asioita mitataan ajalla, joten pyrin pitämään esitykseni ajasta tällä erää mahdollisimman suppeana.
Kun ensimmäistä, kelloksi kutsuttavaa kellolaitetta aurinkokelloa alettiin likimain noin 3500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, mikä ihmisillä oli siihen motiivina? Olettamukseni tästä on silkka uteliaisuus. Heille oli tietysti loogista se, että aika kuluu, samalla tavalla kuin heidän metsästysvälineensä, kanssaihmisensä ja ruokahalunsa, ja niin edelleen. Tiedossa oli myös varmaankin se (huomioikaa etten minä voi olla asiasta täysin varma. En ole perehtynyt asiaan täysivaltaisesti, mutta pyrin silti tuomaan ilmi omat olettamukseni tuon ajan tapahtumista.), ettei aikaa voitu mitata samalla tapaa kuin lihankulutusta tai elinikää. Sitä ei voinut kaivertaa hautakiveen kuolinajan tyylisesti, tai laskea tyhjien ruukkujen määrästä, montako päivää oli kulunut. Ei ainakaan suoranaisesti. Tätä varten kellollekin oli kehitettävä oma mittausvälineensä, ja tästä ovat ajanmittauksen historian havinaan jättäneet jälkensä aiemmin mainitsemani aurinkokellot, ensimmäiset kelvolliset ajantarkkailuesineet.
Mitä kaikkia syitä tähän ajan mittaamiseen nykyaikana sitten on? Todella typerä kysymys, pahoitteluni siitä. Mutta tosiasiahan on, että ajan mittaaminen kuuluu jokaisen ihmisen elämään. Aikaa tiiraillaan milloin vain on mahdollista, joko tylsyyden iskiessä, neuroottisessa ajantarkkailutilassa kun on oltava oikeassa paikassa täsmälleen oikeaan aikaan, ystävää tai tuttavaa odotellessa, kilpailuaikoja mitattaessa, lähtöä tehtäessä, yöllä kun uni ei tule silmään . . . Tilaisuuksia on monia, ajantarkastuksia vielä useampia. Tämä on toki riippuvainen siitäkin, millainen suhde ihmisellä itsellään on kelloon, kellonaikoihin, ja täsmälliseen paikallaoloon.
En tiedä huomaatko sinä ruudun takana tätä mutta itseäni alkaa ahdistaa tämä teksti mitä tässä suollan koska olen luisumassa pois alkuperäisestä kysymyksestäni ja siirtymässä itselleni tutummille vesille, pakenemassa tuota typerää kysymystä minkä edellisen kappaleen alussa esitin... Pahoitteluni. Palaisin siis vielä tuohon vastenmielisenoloiseen peruskysymykseen.
Niin, siis ajan mittauksesta. Perusteita sille, miksi ihminen mittaa aikaansa, esittelin jo hieman lyhyen luettelon muodossa tuossa huononpuoleisessa kappaleessa, mutta kaipa näitä eri syitä voisi vielä valottaa. Perustelisin ajan mittaamisen tarvetta yksinkertaisesti sillä (tämä koskee tietty vain niitä ihmisiä, jotka ovat ajan kanssa läheisessä suhteessa, halusivatpa tai eivät), että ihmiset toivoisivat pysyvänsä ajan kanssa samassa tahdissa. He pelkäävät. Pelkäävät, että aika saakin joku päivä heistä yliotteen, kun he sitä vähiten odottavat, tai eivät ole varautuneita siihen, että aika saattaakin kulkea heitä edellä. Olet varmasti joskus kuullut jonkun tuttavasi sanovan, miten ”Aika tuntui juoksevan ohitseni” tai ”Aivan kuin aika olisi sillä hetkellä pysähtynyt.”
Näiden kuulemieni mietteiden/toteamusten pohjalta olen sitten alkanut koota teoriaani siitä, miksi ihminen tätä aikaa mittaa. Hän on ikään kuin kilpajuoksussa ajan kanssa, ja toivoo ettei jää ajalle kakkoseksi. Kilpailuvietti ja haluamattomuus hävitä lienee näissä tapauksissa myös suurta. Juuri nämä kliseet siitä, että aika hidastuu, tai nopeutuu miten se itse haluaa, saavat tästä pohjansa. Tosiasiassahan aika kulkee aina samaan tahtiin. Ihminen itse tahtomattaan luo tämän illuusion, että aika kulkee omaa tietään, ja välillä saattaa antaa ihmiselle tilaa kulkea vierekkäin, samanaikaisesti. Mutta sitten se saattaa taas karata edemmäs tiellä, tai kulkea taaempana, jolloin ihmisellä on mahdollisuus kulkea tiellä yksin tai jonkun muun kanssa. Hyvässä ja pahassa.
En aio sanoa, että tällä omalla ideologiallani on kovinkaan suurta tieteellistä pohjaa. Se perustuu vain tekemiini havaintoihin, kuulemiini sanoihin, asioihin joita olen lukenut sekä kirjoista (ajasta itsestään olen tosin lukenut vain teknisiä kirjoja esimerkiksi niiden koneistoista tai eri käyttötarkoituksiin tehdyistä kelloista) ja siihen mitä olen itse lopulta päätellyt. Pahoittelen jos teoriani on läpimätä.
Puhuttaessa virallisemmalla tasolla ajasta tai ajankäytöstä, mainitsisin nyt lyhyesti myös yhteiskunnan. Omien kokemusten nojalla olen huomannut, että mitä paremmat aikataulut yhteiskunnalla on, sitä säntillisempää on myös toiminta. Aikatauluttaminen helpottaa huomattavasti yksilön elämää yhteiskunnassa, ja yhteiskunnan kanssa, jos suunnitelmat on tehty nojaten perusarvioihin, kuten tasa-arvoon ja inhimmillisyyteen. On muistettava myös ihmisarvo, ja katsottava että ihmistä ei kohdella kuin konetta. Mutta liian pitkälle eivät aikataulutkaan saa mennä. Jos kaikki yhteiskunnassa on suunniteltu toiminaan kuin kellon öljytty koneisto sillä, että kaiken on tapahduttava orjallisesti aikataulussa, ja tällöin unohdetaan että ihminen ei ole kuin loputtomilla voimavaroilla pyörivä kone, voi seurauksena olla kasvava työkyvyttömyys, anarkia, kapina, vallastasyökseminen.
Voisin jonkinlaisena loppukevennyksenä heittää ilmoille hienovaraisen vitsin. Olen pyöritellyt mielessäni omasta mielestäni ihan kelvollisen huvittavaa ajatusta siitä, mitä tapahtuisi jos ajan kulkunopeutta saisikin säädellä itse. Kuvitellaan esimerkkitilanne. Ajatellaan, että ihminen omistaisi kellon tai minkä tahansa ajanmittausvälineen, jolla ajankulkua voisi joko hidastaa, nopeuttaa, tai tarvittaessa pysäyttää tai kääntääkin kulkemaan taaksepäin. Periaatteessa siis kello, jolla olisi mahdollista kääntää aikaa mihin suuntaan tahansa ja miten paljon tahansa.
Kuulostaa ehkä aluksi kovinkin hehkeältä, mutta jos alkaa tarkemmin miettiä asiaa, niin tällainen ensin ideaalilta vaikuttava tilanne näyttäytyykin aivan toisessa valossa. Jatketaan esimerkkiä ajattelemalla, että ihminen joka omistaa tällaisen kellon, päättää lähteä kellon avulla kauas entiseen aikaan, ja tehdä siellä jonkin suurenpuoleisen muutoksen. Esimerkiksi aiheuttaa huvikseen vallankumouksen jossakin, missä sitä ei ole suoritettu, vaikka henkilö sitä on kovasti syvällä sisässään toivonut. Ihminenhän muuttaisi siinä maailmanhistoriaa, jos kyseinen vallankumous tai vastaava sitten tapahtuisikin. Sitä en osaa sitten sanoa, mitä tämä saisi aikaan, mutta mahdollista on että nykyinen maailmantilanne saattaisi muuttua, jos historiakin muuttuisi. Tällaista kelloa voisin spekuloida vielä monella muullakin tapaa, mutta taidan tässä välissä heittää pallon lukijalle itselleen.
Tiedän tekstin olevan sekava. Ehkä tämä kasvattaa kriittistä minääni ja ensi kerralla tarjoilen jotakin, mikä on itsellenikin helpommin pureksittava aihe.
-Hugo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti