.jpg)
¡ Feliz Navidad, prosperos años felicidad!
Päätin tehdä tällä viikolla runsaalla vapaa-ajallani jotain kehittävää mikä liittyisi blogaamiseen eikä pelkkään nettiherppaamiseen, ja kiitos parin netti-ihmisen sainkin hienon idean. Seuraan täällä Bloggerissa muutamaa cosplay-ihmistä jotka päivittelivät tällä viikolla vuosien mittaan tekemiään cosplay-pukuja ja kertoilivat samalla muutamalla sanalla omasta cosplay-urastaan, mikä innoitti tekemään jotain vastaavaa. Ei tosin cosplayn saralla, koska pukuni voidaan laskea yhden käden sormilla eivätkä nekään ole olleet mitään varsinaisia taidonnäytteitä. Jouduin siis miettimään pääni miltei puhki että keksisin mitä hiivattia olen tehnyt mistä voisi tehdä vuositasolla vertailun, kunnes tajusin että vastaushan on suoraan luettavissa tietokoneeni kovalevyltä – pannahinen, miehän oon kirjoittanut!
Niin, niin arkista kuin se onkin, en keksinyt mitään muuta mielenkiintoista mitä a) olen aktiivisesti tehnyt n. viisi vuotta b) mistä on olemassa konkreettista, kohtuu originaalia todistusaineistoa melko reippaalla kädellä. Toki olisin voinut höpistä myös piirtämisestä, mutta sen aika ehkä koittaa vähän myöhemmin.
Kuten saatatte siis arvata, tämä merkintä tulee olemaan aika tekstipitoinen. Koetin poimia useiden tekstieni joukota sopivan kokoisia pätkiä että ette kyllästy kuoliaiksi, mutta missään nimessä en pakota teitä lukemaan kaikkea. Enemmän teen tämän kokeilumielessä, ilman että teen kymmenen sivun analyysiä siitä miten olen kehittynyt ja missä mielessä olen edelleen samanlainen kuin aloittaessani.
Aloitetaan vaikka ihan tilastoilla... Ohessa pieni kokoelma siitä mitä oikeasti on tullut tehtyä (aikavälillä alkuvuosi 2010-joulukuu 2012)
Pidempiä tekstejä (pituus vähintään 9 lukua, pituus vaihdellut 50-160:n sivuun) yhteensä 4 kpl
Kavereille kirjoitettuja parodioita n. 10 kpl (kesto alle 3 sivua/tarina)
Laululyriikkaparodioita alle 10 kpl
omia sanoituksia/runoja vaihteleva määrä vuosittain, yhteensä ehkä n. 30 kpl
Pieniä one shotteja omista hahmoista n. 15 kpl
Fanfictionia (joukossa mm. South Parkia, Hetaliaa, Super Junioria ja InuYashaa); kaksi keskipitkää Hetalia- tarinaa, muutama one-shot, parisivuisia rykäisyjä ja vitsinpuolikkaita. Yhteensä ehkä noin 60 sivua valmista tekstiä.
Hahmoesittelyjä, flashbackeja, hahmosyvennyksiä n. 50 sivua
3½ keskeytettyä tarinaa, sivuja tullut yhteensä n.. 40
Henkilökohtaisten patoutumien ja satunnaisten inpiraatiotulvahdusten tuotoksia yhteensä n. 20 sivua
Yhteenlaskettua sivumäärää en uskalla laskea koska nuo ensiksi mainitut originaalitarinat ovat kaikki olleet kestoiltaan niin pitkiä että yksistään niistä varmaankin saisin yli 700-sivuisen kokoelman tuotoksistani kolmen vuoden sisään... Kirjoittamista on siis tullut harrastettua varsin pitkästikin, näin voi sanoa :D Mutta jos mukaan ei lasketa noita originaalitarinoita (mitä olen tuottanut periaatteella 1 vuodessa), on loppusumma suurin piirtein 300 sivun luokkaa.
Okei siinä taisi olla tarpeeksi tilastotiedettä ainakin miulle. Ellette vielä nuku ruutujanne vasten siellä tämän jälkeen, niin voisin tarjoilla nyt niitä muutamia herkkuja omien arkiston pohjilta.. Joukossa ei ihan kaikkea ole esiteltynä mitä ylhäällä seisoo, mutta vertailussa on mukana mm. sitä fanfictionia, own character-turinoita ja pari kuolematonta laulujen sanoitusta...
VUOSI 2009
Tältä vuodelta ei todistusaineistoa ole paljoa paskaakaan, koska hommasin oman läppärin (jolla suurin osa näistä tarinoistani on kirjoitettu) vuonna 2010, ja suurin osa entisistä tarinoista jäi perheen yhteisen (paskaksi menneen) pöytäkoneen kovalevylle... Angst. Tämän esimerkkitarinan yksi tuttu on lähettänyt viime vuonna miulle mesen kautta... Mainittakoon vaikka että noihin aikoihin kirjoitin todella yksipuolisesti tekstejä (lue = periaatteessa pelkkää homoseksuaalista humpappaa), enkä voi että olen tämän tarinan sisällöstä erityisen ylpeä... Mutta jostainhan pitää aloittaa, vai mitä? Tätä ennen olen toki myös kirjoittanut, mutta ne tarinat ovat tällä hetkeä piilossa kämpilläni Mikkelissä koska niiden taso on... miten sen sanoisi? Ah, nyt tiedän, huonoa.
Ote tekstistä (tarina on taattua Iitua kun tämä on ollut 17-18-vuotias ja elänyt vaalenapunaiset homolasit silmillään):
”Kaksi rakastettua, Jake ja Sam, lepäsivät vuoteellä. Sam oli painautunut ujosti vasten Jakea, joka tapansa mukaan poltteli savuketta samalla kun silitteli vaitonaisena nuoremman selkää. Kello näytti jo puolta kahtatoista, mutta he eivät olleet liikkuneet juuri keittiötä pidemmälle. Vaatteet olivat kuitenkin päätyneet jotenkin molempien päälle, mutta kovin paljoa sen suurempia ruumiillisia toimintoja he eivät olleet suorittaneeet.
-Kuule, pitäisikö meidän tänään tehdäkin jotain, Sam rikkoi äänettömyyden ja katsoi Jakea kulmien alta. Sam virnisti nopeasti. -Kuten mitä, hän kysyi ja tumppasi savukkeen pöydällä olevalle lautaselle.
Ja sitten oli taas vaitonaista. Sam puraisi poskensa sisäpintaa koska tajusi ettei ollut miettinyt ajatustaan loppuun asti, poika ei nimittäin keksinyt, mitä muutakaan he tekisivät kuin lorvailisivat. -No tuota.... en minä sitä sitten tiedä, Sam vastasi. Jake tyrskähti ja otti sitten pojan pään käsiensä väliin. -No, saanko minä sanoa jotain, hän totesi ja vei kätensä pojan alaselälle saaden tämän punastumaan.”
Ja sitten nämä kaksi taattuun Junjou Romantica-laatuun olivat että uuyeah ja hot action. Homo paska yäk hyi. Ällöttävää. Itkettää. Mennäänkö seuraavaan vuoteen?
VUOSI 2010
Ah, fanfictionin kulta-ajat! Tänä vuonna löysin ihanan fandomin Axis Powers Hetalia, joka vei mennessään kuin rutto tappoi ihmisiä aikanaan. Edelleen tekstien sisältö oli aika homoseksuaalipitoista, mutta tänä vuonna teksteihin tuli sentään muutakin kuin se samperin porno. Kirjoitin enemmän ja ajatuksella, tahdoin keskittyä siihen että tekstissä oli paljon erilaista kuvailua. Teksti oli aika pehmeää ja sainkin netin eräällä foorumilla lempinimen Fluffy koska tarinani olivat makeaa ja söpöä kuin sokerihattara...
Vuonna 2010 tuli aloitettua myös aktiivinen roolipelaaminen mesen kautta, mutta siitä nyt... ei tässä välissä sen enempää. Lisäksi kehittelin yhden kesän aikana enemmän omia hahmoja mitä koskaan eläessäni, vuoden aikana taisin luoda profiilit yli 20 hahmolle mikä oli minulle ihan uusi juttu.
Ja taas ote tekstistä. Fandom on se Axis Powers Hetalia, ja tämä ficinraapale kertoo silloisesta suosikkiparistani Norja x Tanskasta (joka on nykyäänkin mielestäni pirun uguu...) Näkökulma on sen ihanan kylmäkiskoisen Norja-pojan.
Pitkän päivän tullessa iltaan (Osa 3/3)
”Käytävän kävely eteenpäin on harvemmin pelottanut minua näin paljon. (------) Jossain muussa tilanteessa ja paikassa hermostuneisuuteni luultavasti saisi minut pyörittelemään silmiäni, mutta nyt...Kuulen puolella korvalla, miten sadepisarat alkavat tipahdella maahan talon ulkopuolella. Pisarat ovat nopeita ja kovaäänisiä, aivan kuin ne hoputtaisivat minua etenemään asioissa edes hieman nopeammin. Mutta vaikka yleensä tottelen sateen ääntä, minun on pakko tällä kertaa uhmata sitä. Askeleni ovat tassuttelevia, ne hädin tuskin päästävät ääntäkään kun sirot jalkani koskettavat tummaa puulattiaa. Lopulta saavutan olohuoneen sisäänkäynnin ja jään kammarin ulkopuolelle vielä hetkeksi kokoamaan ajatuksiani.(------)
Et ole nukkumassa, huomaan sen saman tien. Istut sohvan reunalla väsyneen, kokonaisvaltaisen uupuneen näköisenä etkö tunnu olevan aivan läsnä tässä maailmassa. Olet kietoutunut puoliksi peittoon ja nojaat päätä käsiisi. Havahdut kun jalkani narisuttavat lattialankkuja ja nostat katseesi. "Norja?" sanot hiljaa ja kohotat pääsi minuun päin. (-------) Hetkeksi jään pohtimaan, olenko sittenkään ihan tolkuissani kun päätin lähteä turvallisesta sängystäni. "En tainnut saada unta vihaisena", totean lopulta ja kiroan, kun ääneni kuulostaa tavallisen laimealta. Et sano mitään, mikä antaa minulle kummaa rohkeutta ja uskalluksen ottaa taas muutaman askeleen. Lopulta haparoivat jalkani tuovat minut sohvan luo. (----) Tahtoisin kovasti kysyä, mikä sinua vaivaa, mutta sinä ehdit ensin. "Minä näin unta liiaksikin..." mutiset hieman heikolla äänellä. ”
Ainoa asia, joka tässä ficissä itsellä nykyään pistää vihaksi, on nämä samperin laadukkaat kappalejaot ... tai niiden puute. Teksti on yhteensä kolme osaa pitkä, ja jokaisessa teksti on kirjoitettu todella tiiviisti putkeen niin että lukijan aivot saattaa tukkeutua, mutta onneksi Finilässä ihmiset antoivat aiheesta rakentavaa kommenttia <3 Kuvailua on myös aivan jumalattomasti, joten pätkäisin tästäkin lainauksesta karusti noin kolmanneksen pois että pysytte hereillä. Mennäänhän seuraavaan vuoteen?
VUOSI 2011
Tänä vuonna tuli sitten se henkilökohtainen BIG BANG. Tällä en tarkoita sitä että eräs e-korealainen bändi olisi vallannut sydämeni vaikka koko alkukevään olinkin että BOOM SHAKALAKA BOOM SHAKALAKA, vaan jotenkin... tajusin että haluan kirjoittaa enemmän. Tai oikeastaan tahdoin hetkeksi eroon fanfictionista ja kehittää itse sekä miljööni, hahmoni että juonenkaareni. Alkukeväästä syntyikin sitten 12-lukuinen Lontoo-puppelipoikaseikkailu, jossa tosin TAAS oli pääosassa kaksi homoa, mutta rikoin hieman rajojani enkä laittanut näitä kahta hässimään joka luvussa vaan pistin vireille ah-niin-todella persoonallisen kissa-hiiri-leikin. Tarinasta tuli aika ihana ja rakastuin hahmojeni persooniin (taidan siis olla narsistinen paska koska minähän ne loin, saatana), joten tämä teksti poiki vielä 10-lukuisen jatkopökäleen.
Vaikka tähän tekstiin kuluikin koko vuosi (aloitettu tammikuussa, ja viimeisen osan julkaisin netissä 31.12.2001), tuli tuolloin onneksi tehtyä muutakin. Roolipelaaminen jatkui edelleen, ja tässä voisikin valottaa että alun perin aloimme pelaamaan jotta roolipelikaverini saisi rohkaisua kirjoittaa jotain omaa tekstiä ropettamisen sivussa. Lopulta päätimme kirjoittaa yhdessä jatkotarinan syöpäpotilaan ja tätä hoitavan lääkärin suhteesta, mutta projekti sitten lässähtikin. Ropettaminen kuitenkin jäi elämään (ja se muuten on voimissaan vielä tänäkin päivänä, hupsista).Tänä vuonna tuli otettua takkiin myös toisen yhteistarinan kanssa, mutta sen itse asiassa olin jo ehtinyt unohtaa tähän päivään asti kunnes löysin siitä tänään joitakin muistiinpanoja koneen syövereistä... Ilmeisesti sen piti kertoa 60-luvun hippiliikkeestä ja kapinasta ja jee.
Tässäpä taas pari pätkää teksteistä – esittelyssä otteet sen 22-lukuiseksi venyneen originaalin ensimmäisestä sekä viimeisestä luvusta sekä klippi syöpästoorin ekasta osasta.
Väistämättä vielä löydän sinut (luku 1/12: Naura mun kanssa maailmalle)
"Hauska tavata Consanti. Erikoinen nimi..... ootsä ulkomailta, jostai Espanjasta tyyliin?" kysyin koettaen jatkaa keskustelua mielekkäänä ja pyörittelin tyhjän lasini jääpaloja hetken jääden kuulostelemaan kalinaa. Mietin että oliko ääni samanlainen mitä joidenkin muinaisten esi-isien seremonioissa on saatu aikaan erilaisilla luu-tai risusoittimilla. Huvitti jotenkin hirveästi ajatus ihmisestä soittamassa coctail-tikuilla valtavan isoa jääkalikkaa, ja naurahdin itsekseni.
"Krrrhmn.. Sä kuulit väärin. Con-stan-ti-no." tyyppi vieressäni vilkaisua minua kohti, kasvoilta paistaen selvästi ajatus että olinko juonut kenties liikaa kokooni nähden. Todistaakseni hänen väitteensä vääräksi kohottauduin istumaan selkä suorassa ja ojensin käteni viralliseen tyyliin.
"Hauska tutustua. Oliver Synopsis." Hänen kulmakarvansa kohosivat, mutta en yllättynyt. Kaikkihan nimeni tunsivat, olin paras alallani. Pari kunniamainintaa vuodessa, lapsia jotka itkemisen sijasta nauravat iltaisin päänsä irti, tyytyväisiä vanhempia ja mainetta ja mammonaa. Pähkinänkuoressa tästä löytyy kaikki mitä töistäni seuraa. Hymyilin maireasti Constantinolle jonka ilmettä en kuitenkaan osannut mitenkään tulkita ihailuksi, kiinnostukseksi tai edes hymyksi."
(Hieman valaisua sitten seuraavaan tarinaan – tuon ekan tarinan lopussa Oliver ja Constantino löysivät toisensa ja kaikki oli ihan uguu life is beautiful and nothings hurts, mutta kakkos-osassa tuli vähän menemistä perse edellä puuhun ja ... no tämä riittänee alustukseksi.)
Sequel: Of comics, coats and attraction (luku 10/10: Oh Darling I wish you were here.)
"Oliver puri kipeästi ylähuultaan, unohtui muistelemaan miten usein Constantino oli sitä lämpimällä halulla suudellut ja samanaikaisesti pörröttänyt hellyydellä nuoremman holtittomasti sojottavia kiharoita. Katkeruus puhkesi arkaan kukkaan Oliverin rinnassa kun hän asetti etusormensa rohtuneille huulille joilla vielä oli jäljellä aavistus huulirasvaa. Miksei hän ollut viitsinyt ikinä pyytää enempää suoria suudelmia?
Miksei hän ollut useammin sanonut Constantinoa kauniiksi, komeaksi tai ylipäätään kehunut miehen ulkonäköä? Niin pieniä asioita, mitkä oli niin helppo todeta omilla silmillä ja ajatusten tasolla, mutta asioita joita loppupeleissä oli miltei mahdottomuus lausua ääneen. (-----)
Kadun toisella puolella sijaitsevan baarin ovi aukeni, mutta Oliver ei kuulokkeidensa läpi kuullut häivääkään lähistön äänistä.(----) Mutta mitä Oliverin silmät tai korvat eivät havainneet, oli että Constantino tuijotti poikaa piskuisen kaveripiirinsä keskeltä kadun toiselta puolen.
”Oliver?”
Constantinosta tuntui kuin Oliverin humalaisen urpo olemus olisi vetänyt hänet suoraan katukiveyksen yli. Hän tuijotti hämmentyneenä sivusta kun Oliver hiljaa, ilmeisesti kuulokkeet korvissaan hyrisi kappaleen sanoja tummuutta karkottavalle uudelle ystävälleen katulampulle. Biisiä Constantino ei tunnistanut, mutta jäi silti uteliaisuudella tuijottamaan pientä ja hauraan näköistä poikaa.
Mies puri huomaamattaan huultaan kun katseli Oliveria. Mieleen muistui viikontakainen lupaus, kun hän oli kaikessa hätäisyydessään luvannut soittaa Oliverille ja puhua tämän kanssa kerralla kaikki asiat selviksi. Asiaan oli kuitenkin tullut odottamaton mutka, jonka Constantinon aivot olivat ottaneet aika raskaasti."
Kalju (tälle ei koskaan taidettu keksiä mitään muuta työnimeä) luku 2: Sean
”Sean ei tiennyt oliko hän nukkunut tunnin, vuorokauden, vuoden vai näkikö hän unta. Hän raotti rahtusen väsyneitä silmiään, mutta tajutessaan että huoneessa oli vieraana hänen oma väsynyt ja levottoman näköinen äitinsä, joka piteli häntä kiinni kädestä kai rauhoittaakseen sillä omia hermojaan, tajusi hän painaa silmät uudestaan kiinni. (-----) Hän rypisti kulmiaan oudoille sanoille – meningeoma, alkyloivat aineet, benigni, endoskopia, nausea.... Mikseivät lääkärit ikinä osanneet puhua sellaista kieltä että sitä ymmärtäisivät normaalitkin ihmiset?
(--------)Sean ei vieläkään jaksanut muistaa tyypin etunimeä. Se haiskahti jollain tapaa ulkomaalaiselta. Ehkä hän kysyisi sen sitten viimeisenä toiveenaan ennen kuin kuolo korjaisi. Sitä odotellessa hän tyytyi käyttämään tästä miehestä nimitystä tohtori Rockwell. Jostain syystä sukunimi oli miehelle mitä epäsopivin. Saattoi häneen varmaan luottaa kuin harmaaseen kiveen (mistähän sekin sanonta oli alkunsa saanut?), mutta ulkomuodoltaan mies muistutti enemmän parimetristä joutsenta kuin suurta merikotkaa."
Pahoittelut pitkistä lainauksista, mutta hei! Huomaako kukaan muu että tekstiä on paljon helpompi lukea kappalejaon osalta mitä tuota Hetalia-hössönsössöä?
Vuoden 2012 kertomus on niin pitkä tarina (tai ei oikeesti ole, mutta siitä miulla vaan taitaa olla eniten avauduttavaa ja eeppistä mietintää), joten taidan jättää sen loppuviikolle pulistavaksi! Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti, se on paras lahja mitä blogaaja tai tämmöinen kirjoittaja voi lukijoiltaan saada *w* Palataan vielä juttuun loppuviikosta tai viimeistään ensi viikon aluilla. Paipaaaa ~
P.S Pahoittelut tekstin kaksivärisyydestä, Blogger ei rakasta minua asd.
