Kissa tietokone auringonkukka hevonen

Kirjoittaja: Iitu.

Koska meidän kissa on söpömpi kuin meidän Iitu.

Heipparallaa kaikki ihanat tai epämääräiset seuralaiseni, tai siis seuraajani!... Jos teitä tuon iskureplan jälkeen tänne enää jää, niin tanssin viikon Bonamanaa ja Caramelldansenia sekaisin. Ja heti ensimmäiseksi varmennus - minä en kirjoita tätä postausta humalassa vaikka kuulostankin siltä jo alkumetreillä. Asiahan on niin, että paahteinen, noin kolmekymmentasteinen luonnonilmiö joka tunnetaan lyhyemmin käsitteenä helle, on pehmittänyt aivojani onnistuneesti jo noin viikon verran ja saanut ajatustoiminan hidastumaan entisestään. Ponnistelut tehdä elämällä ovat silti olleet kovia, ja ohessa siitä muutama todiste:

Kuva, joka kiteyttää sen mitä kulttuurituottajat oikeasti opiskelee... Okei jos ette tajunneet, niin se oli sitten vitsi. Aloitin tuossa viime viikolla kunnolla pakertamaan yhtä kesäopintojaksoa nimeltään Liikeilmaisu ja visuaalinen teatteri, johon ilmoittauduin viime huhtikuussa... Jolloin myös sain ne ennakkotehtävät, minkä palautus on.. kahden viikon päästä. Tuolloin kuljin keveästi asenteella "Teen ne sitten loppukesästä, miullahan on nyt kesäloma ja ekasilmäykseltä ne tehtävät näytti aika tosi helpolta 8DD" Noh, jälkiiviisaanahan on todella helppo puhua.

Kuten totesin, kyseessä on liikeilmaisun opintojakso, eli voi päätellä että kun tuo teoriaopetus ensi kuun lopulla starttaa, niin mie tulen liikkumaan ja keikuttamaan hehkeää skandipersaustani mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Hiukkasen jännittää, mutta onneksi en ole yksinäni itseäni mokaamassa. Alla sitten pieni sneak peak siitä, millaisia tehtäviä tässä on päässyt pakertamaan:

Pahin kiirastuli tämän homman osalta on ollut kääntää tuota ylläolevaa tekstiä, joka onneksi on kirjoitettu englanniksi eikä esimerkiksi kantonisella kiinalla tai vaikka hanguleilla. Ongelmia on kuitenkin ilmennyt tässä kielen, hmm sanotaanko... tyylissä. Ohessa pari esimerkkiä lauseista, jotka ovat saaneet minut repimään aivojani moneen suuntaan (osa kauniisti finglishiksi!)

1. Ausdruckstanz - Pina Bauschin julkistama uusi ecce homo-pathos-vapaa universal fatalism
2. Kohtausten kronologisuus is equally inadequate
3. Katsoja ei ole enää consumer of inconsequential pleasures, vaan todistaa versiota todellisuudesta
4. Key definitions of didactic theatre on löydettävissä Tanssiteatteri Wuppertalissa, vaikkei didaktiivisuutta ääneen todetakaan
5. If a logic excists, it it not a logic of the consciousness, but of the body, one that adheres not to the laws of causality but rather to the principle of yhdenmukaisuus
6. Bausch starts from the internalized norms and conventions

... Tosiaan, tekstihän oli siis kymmenen sivua pitkä niin että kunhan saan nuo 2½ viimeistä sivua käännettyä niin voin tuntea olevani taas vähän parempi kapulakielen kääntäjä. Nostan hattua toki myös teille, jos tuollaisten kränäpänätöttöröö-lauseiden kääntäminen sujuu kuin joisi saunaämpärillisen vettä. Lopuksihan vielä vähään tuosta referaatin, tiivistäen kaiken tuon roskan noin kolmeen sivuun. Ihanuutta ihanuutta, pääsen horisemaan kolme sivua soopaa teatterista, jossa ei keskitytä siihen miksi asioita tehdään, vaan miten ne tehdään sekä keskitytään siihen että keholla itsellään luodaan tarinoita ja vaikka hahmoilla olisikin moraalikäsityksiä, niitä ei saa liian voimakkaasti tuoda ilmi tai yhteiskunta ottaa nokkiinsa ja pesusieni. Hitto haluan isona absurdistiksi, niin saan kirjoittaa jotain tuollaista.

Mutta asiaan seuraavaan, josta ohessa pari kuvajaista:

Ensinnäkin - EI, en ole tekemässä Hetalia-cosplayta vaikka Itaria tuossa söpönä pizzaa narskuttaa ja on niin moe ettei sanotuksi saa. Mutta joo, cossia olen silti uutta aloittelemassa - tai ainakin kovasti olen aikeissa alkaa suunnittelemaan sitä. Sen suurempia vinkkejä en tässä välissä tiputtele. Sitä vaan että hahmo on mies ja minä tykkään siitä. Ja sen seiyuu on biseksuaali. Ooh-la-laah. Puku olisi tulossa Traconiin joka on reilun kuukauden päästä, mutta siitä kerron vielä myöhemmin.

Lopun ajasta olenkin oikeastaan vain lukenut Oscar Wildeä, derpannut kaverien kanssa ympäriinsä, pelannut Mölkkyä ja ruskettanut varpaitani, nukkunut peevelisti, syönyt sitäkin enemmän ja tehnyt sataatuhatta muuta tylsää asiaa tai härpännyt seuraavaa:

On siis tullut taas vähän kirjoiteltua muutakin kuin niitä koulutehtäviä.... Krmhn, niin, syy siihen miksen ehkä ole aikaisemmin tarttunut noihin ennakkotehtäviin ja väsännyt niitä pois alta vaikka ennen elokuuta. NO JAA, kaikellehan on aikansa! Mutta joo. Muutama ihminen ehkä tietääkin että olen aktiivisesti toiminut slash/slice of life-kirjoittajana noin parisen vuotta, ja väsännyt nyt noin... huhtikuusta saakka viimeisintä työtäni joka kulkee nimellä In the city of Blinding lights. Pähkinänkuoressa pieni pala juonesta: tarinassa on 20 lukua + prologi, se sijoittuu New Yorkiin missä värikäs kaveriporukka elää tavallisen värikästä elämäänsä kaupungin valojen alla. Keskushahmona toimii alati kamera kädessä kuljeksiva Chester, tyttö jonka nimen melkein muistat mutta silti tuppaat sen unohtamaan. Tämä eläväinen, iki-iloinen tosielämän valopää *köhFurubanTohruköh* kylvää ympärilleen hattivatinsiemeniä ja muuta veikeää, ja valaisee hymyllään niin kirkkaasti että ohikulkijoiden pitää käyttää melkein metallista kilpeä etteivät sokaistuisi sen takia. Meni ehkä hieman liian eeppiseksi, mutta syyttäkää siitä tätä keliä.

Tässä välissä varmaan puolet huutaa, että kamoon, tuohan on melkein samanlaista kukkua kuin Frendit tai Gossip Girl. New York? Valopäinen päähenkilö? Nuorisoelämää? Klubeja, humalaa, musiikkia, unelmia? Kliseitä ja mauttomuuksia ja muuta mukavaa. No sitähän se päällisin puolin taitaa ollakin.

Mutta siellä on kaikkee muutakin kivaa. Jos ikinä innostun, niin lykkään sen tarinan osissa tänne kunhan se on valmis. Innokkaimmat (jos sellaisia oikeasti löytyy, lol), saavat halutessaan tsekata, millaista matskua koko tarina on, klikkaamalla tästä. (Sinne pitää tosin rekisteröityä, koska tarina on K-15.)

Loppuun meinasin taas jauhaa asioita, mistä ajattelin vielä tällä viikolla puhua, muun muassa animesta Terra E sekä aikomuksistani syväanalysoida levy nimeltä Sexy, Free and Single, mutta jääkööt toiseen kertaan. Onhan tässä näitä päiviä vielä ainakin kuusi. Mutta lykkään tähän sen sijaan tuon Kaupungin valojen 'trailerin', josko se ketään innostaisi. Heippa!

Prologi

Kellon viisarit olivat valuneet jo puoli kolmeen aamulla, eikä uni vieläkään tullut kirkkaanvihreisiin silmiin vaikka niiden omistaja oli ollut hereillä jo miltei kaksi vuorokautta putkeen. Pää, jonka hiukset oli aiemmin edellisenä iltapäivänä parturissa leikattu tyylikkääksi irokeesiksi ja sävytetty shokkivärillä oranssiksi, tuntui raskaalta kantaa. Tajunta oli silti täysin hereillä, ja yritti tarttua yhteen useista kymmenistä irtaimista ajatuksista jotka vilisivät pitkin pääkoppaa. Tyttö oli harrastanut aivokuurupiiloaan koko yön nukahtamatta, eikä ollut löytänyt vielä ensimmäistäkään piileksijää.

Tyttö vilkaisi määrittelemättömän ajan kuluttua jälleen kelloa. Kolme minuuttia yli neljän, vaikka se aika jonka hän oli pitänyt silmiään kiinni oli tuntunut kolmelta päivältä. Turhautuneena hän nousi istuutumaan leveällä vuoteellaan jonka lakanat oli myllännyt tuhannen kurtuille, ja tuijotteli paljaita jalkojaan jotka kapeassa katulampun valossa hohkasivat fosforimaista kalpeutta. Siropiirteinen, valtavaan svetariin pukeutunut tyttö siirsi katseensa ulos, kolmannen kerroksen ikkunasta hän näki kadun toisella puolella olevan yökerhon välkkyvät valot. Tyttö käveli rauhallisin askelin ikkunaan ja toivoi näkevänsä kuutamon.

Hän ei kuitenkaan nähnyt kuutamoa joka loimotti kauempana korkeuksissa, sillä kauempana kadulla rellestävä ihmisjoukko sai hänen jakamattoman huomionsa. Unisilmäinen nuori tyttö tuijotti kummastuneena riemukkaasti laulavaa, tanssivaa ja tupakoivaa kaveriporukkaa, joihin näemmä päti sanonta ettei New York koskaan nukkunut. Tytöt hihkuivat riemusta samaan aikaan kun pojat rehentelivät, laukoivat härskejä vitsejä ja pitelivät käsiään hoikkien ja minihameisiin pukeutuneiden neitojen ympärillä. Ikkunapaikalta tilannetta tarkasteleva hahmo räpytteli silmiään, ja harkitsi peräti hetken liittyisiko juhlijoiden seuraan pummatakseen röökin. Kuitenkin jokin sai hänet vielä jäämään ruudun ääreen, ja yllättäen, kuin taikaiskusta yksi metelöitsijöistä karjaisi:

”Tää se on mun elämän parasta aikaa!”

Ensiksi humalaisen kömpelö fraasi sai joukkoa tiirailevan appelsiinitukkaisen tytön vain tyrskähtämään myötähäpeää tihkuvaan, hiljaiseen nauruun. Olivatkohan hän ja hänen kaverinsa humalapäissään ihan yhtä urpoja? Tyttö unohtui raapimaan päätään kankeasti sormillaan, joista kynnet oli pureksittu lyhyiksi. Yhtäkkiä kuitenkin hänen silmänsä rävähtivät apposen auki, kuin tärisevä sähkövirta olisi tavoittanut hänen ajatuksensa. Ennenkokematon, hämmentävä inspiraation tulva hulmahti hänen niskaansa ja posket hetkellisesti ihastuksesta kuumenneina sulki hän ikkunan, napsautti päälle pienen huoneensa kirkkaimman kattolampun ja alkoi etsiä sängyn alta kameransa jalustaa. Tuskin kului viittäkään minuuttia kun hän oli virittänyt videokameransa jalustaan, varmistanut sen pidikkeet, mitannut valkobalanssin ja poistanut zebra-raidat ruudulta. Kaikki alkuvalmistelut tehtyään tyttö raahasi kameran telineineen parhaalle paikalle ikkunansa ääreen, käänsi äsken vielä unta hehkuneet kasvot kameraa kohti ja asettui sängylleen istumaan.

Tyttö sulki silmänsä. Ulkona liikenteen ääneet voimistuivat, rytmikäs uudelleenmiksattu musiikki lähistöllä kaupungissa paisui ja kadun toisella puolella olevat nuoret kirkuivat riemusta ja nuoruuden huumasta. Tyttö painoi kameransa kaukosäätimestä rec:iä ja raotti piippauksen kuultuaan hivenen silmiään.

”Olen Chester Tunstall, 22 vuotta ja minulla on unelma.”

Are you ready to ROCK?

Writer: Fran

Hello there! Hope you guys have had the most colorful and energetic summer of all times ever since this date, or if you don't enjoy rushing around, then havehad plenty of fun while wanking for porn on the internet etc. I've actually has the time of my life, and it all gets better next week since me, Conan, Chester and some other dudes have planned to go on a roadtrip! The trip doesn't last long, we only stay away from New York about two weeks, and then make a comeback.

We're planning to visit at least some Disney World (which Coco still protests, because the place is just full of ultra-gayish faggotcouples and little children, which he happens to hate with passion), Nevada and Chicago and some random places between them, and then we'll see if we have any money left. But I'll tell more about this trip as soon as I have the power to! It feels good man to finally break free from normal daily life and just spend some time on the road, just relaxing and having a good time with some great friends. OH, and I really must scream in a joyful manner because of our vehicle:

Hippie buses are love !!

I've mostly spent my time by making some great playlists for the trip, and I'm quite sure that all the trippers will enjoy this musical journey of ours. Mostly my mp3 is full of KUBB, Mindless Self-Indulgence, Skrillex and movie-instrumentals, but in between I've pumped some basic pop-music such as Gogol Bordello, Justin Timberlake and Classiquai from Korea (probably the only kpop-band that doesn't make my head bang from headaches after listening.) There's also something special, starting from KT Tunstall and Sin With Sebastian, mixed with Glee-music and Howard Shore. The lists are long and multicolourish, and maybe if they receive thanks during our 'tour', I could probably publish some of them in here.

But this wasn't the main thing I wanted to talk about. You see, this day I started my morning by opening my laptop and ran to YouTube because there was some rare live-streaming going on!

Miyavi, one of my japanese idols and probably the best guitar-player in the world, published a new EP about a month ago, and now his live-gig on Japan was streamed online on Tube! I'm not the biggest fan of this musical genious, but I listened to him a lot on the teenage years and fell deeply in love with his guitar-skills. He handles that intrument like a boxer handles his training-bag, and manages to create some beautiful voices and rhytmns just by banging the strings a little. I always get super-jealous and enchanted when I watch him performing with the guitar, and his solos make my skin turn pale from amazement.

But Miyavi isn't just the best and most-talented guitarist in the world. He also is a charismatic performer, and captutes his audience with just a few simple tricks: by clapping his hands, speaking or whispering a few electrifying words or at his best, just by giving a wide, long gaze at the audience. Below you can see some examples from the gig:

Just looking at these pictures grows my desire to see this man alive - again. I've seen Miyavi on stage once, and was totally hooked up. Not that I think of him as in a gay aspect or something, although I admit that this now-already-over-30-years-old fart AND the father or two lovely daughters, might have been the subject of my daydreams... luckily those dreams haven't been really, what should I call them, umn... should I say sexually harassing? Anyways, I was on that gig for about a three years ago, and was instantly impressed. The way MYV takes control of the stage and the audience, creates amazing things with just minimum effort, makes girls rip their shirts and suffer from insomnia... do I need to create any more reasons to why I wish to be like this man?

I think this show was very energetic and full of MIYAVIZM. It was worth of it to wake up at 6. a.m., with eyes swollen from lack of sleep. Hopefully he will begin touring soon, since it would be a total waste if such a sex-symbol and the pure diamond-guitarist would suddenly decide to quit his career and turn into babysitting and family life. When that day comes, my faith in superpeople is crashed.

In the end, a small tracklist from this guitar gangster. Hopefully you spend some time with them. I shall continue my packing now, so adios until the next time~!

"Tää on varmaan joku lihasosasto.."

Kirjoittaja: Iitu.

Ja otsikon letkautushan on suoraan omasta suustani. Tuli pallottua vähän liikaa keskustassa ystäväisen kanssa, ja Sokkarin urheiluosastolla eksyi huulilta aika väsynyttä läppää.

Asiasta siihen varsinaiseen asiaan, eli moikka! Muistin että osui taas blogausviikko kohdalle, ja kerrankin mallikkaasti silloin kun miun elämässä jotain tapahtuu! Seuraavassa postauksessa luvassa muun muassa tuumailua fillaroinnista, cosplaysta sekä jos oikein pääsen vauhtiin, bingoamisesta, elävistä asioista sekä koreapopista.

Aloitetaan nyt vaikka ihan nurinkurisessa aakkosjärjestyksessä, ja puhutaan cosplaysta. Osa lukijoista varmaan on tietoinen, että tänä viikonloppuna paikassa nimeltä Kuopio tapahtuu asia nimeltään Animecon. Ja tiedän että kaikki sinne menevät ovat kerenneet popittaa YouTubesta biisiä nimeltä Animenaama jo noin tuhat kertaa ääretön kertaa, joten jätän mainosspooffin tässä kohtaa suosiolla pois. Hieno luritus kuitenkin on, ja tulee kovaan käyttöön perjantaina kunhan matkani coniin starttaa täältä piskuisesta Mikkelistä. Itse hillun conissa töissä, siivoilen mestoja ja trollaan narikassa hameenhelmat heiluen uhkaavasti vesirajoilla.

Animeconissa miuta odottaa yksi con-elämäni suurimmista megaharppauksista, nimittäin TA-TAAM - vähintään lauantaina olen liikkeellä näin hehkeän kawaii desu guuguuna:

Hahmo on siis Ichinose Kotomi sarjoista Clannad ja Clannad After Story, ja kiinnyin kimuliin sen verran että kaverin kanssa tuli ajatus värkkiä söpöt kesäunivormut Animeconiin.  Ja ihan heti alkuun pyydän kaikilta omasta puolestani anteeksi, että näin on.  Tämä on vasta kolmas kerta kun vedän päälleni cosplayta, ja vielä hypin kohtalaisen löyhillä vesillä mutta siltikin ahdistaa kun tuijottelee noita referenssikuvaa kun ei itse niissä animemoetytön mitoissa ihan ole. Voisin tähän väliin vuodattaa suomalaiseen tyyliin kaikkea alkaen siitä miten YHYYEIMINUNKROPALLANITÄLLAISIAPUKUJATEHDÄVOIHITSIOLENTODELLAPÖNTTÖMIKSIEDESYRITÄN mutta.. mitä turhia? Tiedostan itsekin ongelman, mutta jos sitä lähtee lypsämään kuin vatsatautista lehmää ja vain märehtii asiaa kuin ruohomöttöä, niin ei se oikeen ole kivaa.

Puku kun on nyt kuitenkin joka tapauksessa valmis, ja con on ihan pian niin yhtä hyvin voin kiskoa sen niskaan ja conin jälkeen jatkaa elämääni entiseen tapaan. Cossejahan on paikalla satatuhatta plus kuusitoista, miten kaikkien silmät ehtisi edes kohdistua minuun ja siihen tosiasiaan että kropasta näkee, että en ole elänyt pelkällä purjolla ja kevätsipulilla?

Ja ihan vaan keveäksi vastapainoksi muutama kuva tästä minun suuresta henkisestä matkastani kohti sisäistä tyttöyttäni.

Keskeneräisyyttä viime viikon perjantailta.

Hameosa, jonka kanssa meinasi proggiksen aikana mennä hermot noin kaksitoista kertaa - päivässä. Hameesta tuli lopulta kohtalaisen vinohelmainen ja refukuvissa olevia kultaisia nappuloita, jotka on vekkien päädyissä ei löytynyt lyhyellä varoitusajalla mutta toivon etten saa sen takia conissa turpaani tai Clannadia katsoneiden vihoja niskaani.

Asioita tapahtumassa, koottujen keskeneräisyyksien kerhokuva.

Teinipeiliiii 4everrr <343455

Tuo helma oli vaan niin häikäisevän ihanan, kammostuttavan epäsuora että siitä oli ihan pakko antaa teille pieni maistiainen.

...Ja koska en omista kokovartalopeiliä enkä mallinukkea jonka päällä tämä lopullinen tuotos olisi näyttänyt hyvältä, laitoin uninalleni Valtterin pukeutumaan siihen.  (Kauan eläköön crossplay!! )Kuvassa tagattuna myös Super Juniorin Siwonin sekä ihanan outolintu-Yesungin jalat.

Jätän tämän vain tähän. :3

Se mitä siitä peruukista sitten lopulta tuli. Luultavasti vietän koko conipäivän vain häpeltämällä sitä kun kuitu oli aivan ihana ja ;___; Kiitos makutuomaroinnista oppa-ystävälleni Watsonille.

...Hitto kehtaakohan tässä sittenkään enää höpötellä enempää, kun tuli jo kirjoitettua tällainen puolikas romaani. Ehkä tähän loppuun vain parilla sanalla ihkutan, miten tuntui että joulu tuli etuajassa kun kaksi suosikkiyhtyettäni, Linkin Park ja Super Junior julkaisivat molemmat kahden viikon sisään uuden albumin! (Eivät siis yhteistä albumia, molemmat sentään erikseen herranjukuli.) Tarkoitus oli tässä ihanasti kehua molempia plattoja maasta ainakin puoleen väliin taivasta, mutta taidan vain jättää kuunneltavaksenne pari kivointa veisua kummaltakin levyltä ja vaieta nyt hetkeksi. Päivitystä saattaa tulla vielä ennen perjantaita, mutta mitään en uskalla lupailla!

VAROITUS! Super Juniorin uuden levynhän nimi tosissaan oli Sexy, Free and Single, ja no... jo nimi kertoo aika paljon siitä millaista huttua tämä levy sisältää. Varokaa korvianne, nämä jää kerrasta päähän.

Heippatihei, ja Animeconiin tulijoille vielä että nähdellään!

Siellä missä aurinkokin paistaa

Kirjoittaja: Aron.

Kesätunteilupostaus numero 445325, tekijänä yllättäen Aurinko-Aron! Tuumasin että koska sää hellii ja olisi aika masentavaa kirjoitella vaikka siitä miten toivoisin että koittaispa vaikka piakkoin syksy ja ankeat vesisäät, päätin että parempi varmaan jakaa näitä kesäisiä aatteita kun siihen vielä on mahdollisuus. Syksyllä kun uskoisin, että sitä auringonpaistetta ei tunne iholla samalla lailla eikä jäätelökään maistu samalla lailla seikkailulta tai elämältä.

Viimeksi höpisin kohtalaisen humalaiselta kuulostavia löpinöitä siitä, mitä aikomuksia tämän kesän suhteen löytyi iteltäni. Tunnustan heti alkuun - oon nauttinut ulkoilmassa olosta niin paljon että oon jo lähestulkoon suorittanut jokaisen niistä hommista, mitä siinä listalla oli. Mikä sinällään on ihan hanurista, koska mulla on kesälomaa vielä kolme pitkää viikkoa, enkä tahdo kuluttaa niitä vaan kaivamalla kirppuja kaverien tukista tai etsimällä näkinkenkiä rannalta niin kuin jossain himskatin Muumilaakson turinoissa. Muumit tosin metsästi kai niitä kirppuja hännistään, niihin kun tarttuu kaiken maailman takiaisia, käpyjä ja muuta kivaa/mielenkiintoista. Kehittelen tän vuoksi vielä uutta kesälistaa, ja koetan parhaani mukaan samalla rakennella inspiraatiota kesäisistä päivistä jotka rakentuu auringonpaisteesta, valkeista öistä, pilvettömästä taivaasta, kesakoista poskilla ja naurua raikuvista rappukäytävistä. Perkele miten minusta on tulossa runollinen. Oliko lyriikkainen joku oikea termi sille?

Joka tapauksessa, mulla ei tänään ollut teille mitään maailman viisainta kerrottavaa. Helle on haalistanut mun punaista päätäni ja käristänyt siinä aivojakin sen verran, että olen sekä hiuspörrön että aivojen suhteen yhtä pihalla kuin joku oranssi orkidea (toisin sanoen siis myös näytän oranssilta). Izumiakin kai alkaa pikkuhiljaa nyppimään se, että me ravataan harva se päivä rannalle mun kavereiden kanssa, ja nurkuu toisinaan kuin herttainen pikkulapsi että olis kiva tehdä jotain muuta ja märy märy märy minä en taho muuttua tänä kesänä kaakaopavuksi kun sitten alkaa yliopistolla tai jollain muulla työpaikalla syksyllä viisastella opiskelijat ja mäkä mäkä Aron oo niin kiltti. Aattelin että hankin sille vaikka uudet silmälasit niin se näkee maailman taas minun kauniilla silmillä. Hihi.

Mutta koska mulla ei ollut edes uutisia siitä että olisin vaikka voittanut mittavan summan rahaa, opetellut soittamaan sähkökitaraa tai saanut aivoverenvuodon parin viikon sisään, aattelin loppuun pahoitella sitä että oon niin elämätön kertomalla teille kauniin tarinan, jonka keksin toissapäivänä. Varoitus! Tarina on täysin perseestä reväisty ja kuulostaakin ihan siltä.

Kesän tuntien kuluessa, tarina hetkestä uimarannalla

Sulje silmäsi. Hautaa varpaat hiekkaan ja koeta unohtaa että syvällä siellä maaperässä piilevät useita kymmeniä vuosia vanhat hiekkakirput sekä kaarnalaivat, joita entisaikojen lapset ovat ehkä vuolleet ja metsästäneet kuin hai laivaa. Koe miten merituuli hyväilee hiuksia miellyttävästi, tuoden mukanaan suolan ja palasen uutta maailmaa. Tuolla kauempana, uudessa maailmassa on niin paljon asioita, joista olet tyystin jäänyt paitsi, koska ikinä ei ole tarpeeksi rahaa tai uskallusta vain astua lentokoneeseen, luotijunaan tai pieneen veneeseen joka kuljettaisi teille tietymättömille.

Minä haluan tuntea tuulen samalla lailla ihollani, niin kuin viisitoista vuotta sitten. Silloin äiti ja isä veivät minua rantaan useammin kuin hento ja helposti palava ihoni salli, koska isä halusi opettaa minut uimaan sekä sammakkoa, koiraa että kissaa. Vesi ei koskaan ollut liian kylmää, minua vain pelotti että se Peter Paninkin tarinoissa ollut krokotiili tai merenneidot veisivät minut mukanaan, ja tarjoilisivat minut suolan ja pippurin kera. Muistan miten seisoin rannassa vettä polviin saakka ja huusin puolittain paniikissa, miten kammottavaa se kaikki oli. Äitia ja isää kuitenkin vain nauratti, mutta onneksi lopulta äiti pelasti minut nöyryytykseltä tarjoamalla toisen nöyryytyksen. Sain äärettömän nolot, vaaleanpunaiset kellukkeet käsivarsiini, niin että tyttö rantavedessä hihitti minulle pitkään ja railakkaasti. Se taisi olla sitä siedätyshoitoa - jos en opetellut uimaan, olin yhtä kuin huumorin kohde.

Tosin isä piti ihan samanlaisia kellukkeita ja sekös oli hassua.

Miksihän niistä ajoista on niin kauan? Nyt, kun rantavesi lipuu rauhallisena ohitse varpaitteni ja vilvoittaa niitä, tuntuu ettei tämän hetken ja tuon muiston välillä ole monenkaan tunnin eroa. Aivan kuin... niin, ihan kuin äiti ja isä olisivat myös täällä. Isä kellukkeissaan ja äiti raidallisessa rantamekossaan, jonka taskut olivat aina täynnä karamelleja ja salaperäisiä pikkuleluja.

Aurinko näemmä painui pilveen. Ilta saapuu pian, järvi viilenee ja kesakot lopettavat tanssimisensa nenänpäällä. Minun tekisi mieli halata.