Kesä ja hitaat päivitykset.

Kirjoittaja: Hugo.

Tervehdys kaikille, ja minunkin puolestani mukavaa ja tyyntä kesää. Voisin aloittaa kirjoittamalla tänään oikeastaan muutaman rivin kesäsuunnitelmista, jotka omalta osaltani käsittävät paksun pinon kirjallisuuden, filosofian ja psykologian klassikoita. Tavoitteenani olisi lukea ainakin muutaman suuren filosofin, Platonin ja Aristoteleen varhaisimpia oppeja, ja kirjallisuuden puolelta haluaisin tutustua ensimmäistä kertaa tarkemmin pohjoismaiseen tuotantoon. Tunnustan heikkouksiksini vanhat rikosdekkarit, joiden lukemisesta nautin eritoten pimeänä myrsky-yönä, kun ilma on kaikkein pelottavimmillaan. Kaipa sitä voisi sanoa jonkinlaiseksi... yllytyshulluudeksi. Psykologian puolelta haluaisin vähän tarkemmin pureutua sosiaali- ja kognitiivisen psykologian piiriin. Olen jo aloittanut projektini lainaamalla vinon pinon klassikoita kirjastosta, menen suurin piirtein ensimmäisen kirjan loppupuolella.

Tämän lukukesäni keskellä myös tänne kirjoittamiseni saattaa hieman hidastua, välttämättä en jokaisella viikollani edes kirjoita. Olen kuitenkin jo onnistunut varaamaan itselleni sijaisen. Tuttuni yliopistolta, Charley Rochette, jonka kanssa en mitenkään parhaimmiten tule toimeen, mutta tulen kuitenkin, tulee tilalleni. Saatte itse muodostaa hänestä mielikuvanne, mutta voin sanoa, että temperamenttia häneltä ei puutu. Eikä mielipiteitä.

Minulla oli tosin tälle päivää vielä aihe, mistä kirjoittaa. Onnekseni sain lyhyet muistiinpanot aikaiseksi jo viime viikolla, että tekstini ehkä on luistavaa. Kirjoitan tänään ihailusta.

Ihailua voisi muutamalla sanalla kuvailla 'kunnioitukseksi jotakin henkilöä kohtaan, johonkuhun jota haluaa pitää suuressa arvossa'. Tällaisia henkilöitähän voi olla monenlaisia, he voivat olla kunniallisia, kunniattomia, suuria saavutuksia suorittaneita, positiivisia, henkilöitä jotka tietävät mitä elämällään haluavat tehdä, ja joilla on selvä suunta johon he pyrkiä haluavat.

Jotkut voivat pitää ihailua jonkinlaisena suunnalle omalle elämälleen, eräänlaisena suuntaviivana jota pitkin haluaa ja kannattaa kulkea. Kun ihmisellä on joku, jota hänen on helppo ihailla, on tällä varmaan itselläänkin helpompaa pitää päätään pystyssä ja olla avoin uusille ideoille, ajatuksille ja suunnitelmille, ja muutenkin kaikelle mitä hän elämässään tekee.

Ihailun tunne ei välttämättä kuitenkaan aiheuta tällaisia ajatuksia. Joistakin on vain mukavaa pitää jotakuta korkeammassa arvossa, mutta tämä ei välttämättä hänen oman elämänsä laatuun. Loogisesti tämän voi sanoa niin, että punkkari saattaa kunnioittaa suojelupyhimyksiä muttei vastaa näiden ihanteisiin siitä, millainen ihmisen tulisi olla.

Kolmas ihailun tyyppi on karkeasti sanottuna se, kun homma menee liian pitkälle, ja ihailusta tulee pakkomielle. Useimmat vainoajat ja häiriköt syntyvät tällä tavoin, kun he alkavat liikaa ihailla jotakuta, ja päätyvät useimmin kuin kerran syventymään ihailemansa henkilön elämää pintaa syvemmältä. Tästä ilmiöstä lienevät todisteena useat niinsanotusta 'stalkkeri'-aiheesta tehdyt elokuvat, kirjat, dokumentit ja niin edelleen.

Ihaillahan voi tunnetusti monella lailla. Toiset keräävät seinänsä täyteen valokuvia, julisteita, nimikirjoituksia, kuuntelevat suosikkiyhtyeensä levyt moneen kertaan läpi, näkevät 'idoleistaan' unia, haavekuvia, maalailevat näistä omat mielikuvansa ja kuluttavat elämästään mahdollisesti suuren osan ihailun sumentamin silmin. Tuo katse on kuitenkin tärkeä huomio - joistakin ihailun voi nimittäin nähdä silkasta eleestä, jonka tämä esimerkiksi silmillään tekee aina puhuessaan ihailunsa kohteesta. Hieman yksinkertaisemmin sanottuna, ihailun voi näyttää myös silkalla elekielellään.

Ihailulla voi toki olla myös esteensä, ja näitä esteiden syitä voi olla useitakin kymmeniä. Yleisimpiä taitavat silti olla mm. ystävien ja läheisten kielteinen asenne ihailun kohteeseen, yleinen sosiaalinen paine (sosiaalinen paine tosin voi olla syynä myös sille, että jotakin asiaa on ihailtava ja kunnioitettava, jos muut sitä myös pitävät korkeassa arvossa), sukupuoliin kohdistuvat normit (onko hyväksyttävää, että vanha herraskainen mieshenkilö ihailee alaikäisten teinityttöjen ulkonäköä avoimesti, jos yhteisön normit eivät sitä salli?) tai kulttuuriset erot (onko intialaisella, jyrkästi naiseksi kasvatetulla maahanmuuttajatytöllä lupa pelata esimerkiksi jalkapalloa uudessa asuinmaassaan?)

Muutaman sanan voisi mainita varmaankin myös tunteesta, joka ihailuun saatetaan nimensä puolesta sekoittaa, nimittäin ihastumiseen. Näiden kahden tarkin ero lienee, että ihastumisessa kyse on tunteesta, ihailussa lähinnä... en ole vama voiko sanoa elämäntavasta, mutta joka tapauksessa, ihailu on enemmän tunteista kumpuavaa toimintaa. Ihastus voi kestää vain hetken, tosin niin voi ihailukin, kenties se on näille yhtenäistä. Ihailun perustana myös saattaa piillä vahva ihastuksen tunne, mikä toiminee linkityksenä aiemmin mainitsemaani ihailun pakkomielteistymiseen - tunne ihastumisesta saattaa johdattaa ihailijan väärille vesille ja noloihin tilanteisiin, jos huonosti käy.

Ihailusta voisi varmaan ladella vielä tekstiä ummet ja lammet, mutta silmäluomiani alkaa tässä välissä painaa enkä pidä loppuja muistinpanoista läheskään julkaisun arvoisina, joten taitaa olla aika lopetella. Vietän loppuviikon isäpuolen viinitilalla, jossa ei tunneta sanaa Internet-yhteys, niin että merkintäni loppunevat hetkeksi aikaa tähän. Viettäkää kesää kohtuudella ja muistakaa hymyillä vaikka sataa vettä...

aivokuoleman partaalla kenties.

Kirjoittaja: Achu.

Adiosta ja hellouta kaikille taas vaihteeks. Jäänyt vähemmälle koneella vietetty aika näin tourin jälkeen, koska modeemi himassa toimii yhtä nopeeta kuin nälänhätää parannetaan Afrikassa joten.... sorge vaan.

Toisekseen mun aikani kuluu joko nukkuessa tai inspiraatiota metsästäessä.. Uutta levyä odottaa uskollinen fanijoukko todennäköisimmin vieläkin, ei tosin ihan huomiseksi, mutta ensi vuoden puolella niillä alkaa varmaan olla jo liikaa henkistä räjähdysaltista dynamiittia hameidensa ynnä muiden alla. Joka tapauksessa, kiirettä pukkaa. Jotain ongelmaa meillä tosin saattaa olla platan rahoituksen suhteen, sillä levy-yhtiö on laman alla eikä uskalla luottaa siihen että pari hittibiisiä tuottanut bändi olisi ikuisuuden kestävää kamaa. Hiton typerää, jos itse artistilta kysytään. Nykyään pitää oikeesti taistella kynsin ja hampain että pääsee ees tallin alaiseks, ja sit sun pitää tienata suunnilleen yhtä paljon kuin joku Madonna että sua kunnioitettais sen verta että saat rahoitusta lätylles.

Ihan sama, osataan me taistella. Aina voi mennä takaisin underground-bisnekseen ja tehdä ne platat jonkun autotallissa ja hylätyssä teollisuushallissa... Hätä aina keinot keksii, ja tosi taiteilijathan on niitä jotka menee sieltä missä piikkilanka-aita on korkein ja piikkisin. Tai niin Clyde on ainakin mulle heroiinipäissään sanonut.

Mun päivä taitaa tästä nyt jatkua askillisella tupakkaa, pannullisella kahvia ja Bob Dylanin kootuilla kuolemattomilla hiteillä >

Eikun ups melkein unohin!

Päivä 10 - Sisareni

Multa löytyy yksi sisko ja yksi veli, nimet on Henry ja Frida. Henry on meidän porukasta nuorin lapsi, täytti tänä keväänä tasan kaheksantoista ja on tällä erää yliopistossa lukemassa valtiotieteitä.... Se taitaakin olla meistä viisain. Frida on mun kaltaiseni, aika lailla siltä mä olen asenteeni elämäänkin vohkinut. Se ei murehdi huomista, toisaalta sen ei tarvitsekaan kun se on onnellisesti naimisissa unelmiensa miehen Frankin kanssa. (Frank on muuten mun mielestä varmaan joku kornein nimi ikinä...) Frida ei aio ikinä hankkia lapsia, mihin Frank ei ihan kamalan tyytyväinen ole, mut mistä vetoa niin ne vähintään adoptoi jonkun ylisievän penikan parin vuoden sisään. Frank osaa taivutella. Mutkin se on melkein saanut pitämään itsestään.

Koska en osaa piirtää niin kuvaan ulkonäköjä vaan lyhyesti: Henry on pystytukkainen, sillä on ruskeat nappisilmät ja terävät kasvonpiirteet. Keholtaan se on munkaltainen rimpula, tuulessa huojuva heinäseiväs. Frida on jollain tapaa kurvikkaampi, perinyt piirteensä varmaan meidän äidiltä, sen tukka on leiskuvan punainen ja tummanruskeat silmät rajattu tarkasti miltei joka päivä mustalla rajausvärillä. Muutenkin se tykkää pukeutua naisellisesti, ja korostaa niitä muotoja mitä sillä on.

Ylipäänsä mun välit mun sisariin on.. kohtuullisen hyvät. Mä pyrin näkemään niitä aika monena juhlapyhänä, vähintään joululomat ja pääsiäisen ja kiitospäivän me vietetään niiden ja muun perheen kanssa yhdessä. Kenelläkään ei ole mitään kamalia vihan tunteita toisiaan kohtaan, ja jos oliskin niin hyvin me ne kätketään.

Friendness, part 2.

Kirjoittaja: Aron.

Heip kaikilleeee~

Viikonlopusta selvitty ja nyt pitäisi kirjoitella tää ystäväpostaus viimeinkin loppuun saakka. Pari tyypiä lieneekin tuttuja ihan tän blogin kirjoittajien puolelta, mutta aattelin ne tähän liittää kun.... no, ollaan ystäviä. Tietääkseni. Mie palaan asiaan taas ensi kuussa, heipaaaa siihen asti~!

Eli voitais aloittaa Oliverista. Tulipas kuvasta epä-Olivermainen. Yleensä se on tosi rempeä, elämäniloinen, sanoo asiansa suoraan ja häpeilemättä ja onnistuu silti melkein aina naurattamaan mua. Hupaisa tyyppi, eikä tahallaan halua loukata ketään, ellei sit sitä itteänsäkin ole loukattu. Silloin se ei... liikoja sanoja säästele. Mutta, siis hauskaa seuraa. Ja puhuu vähän samaa kieltäkin mun kanssa o.o
Hugo on järjettömän viisas poika. o_o Musta ois varmaan tullut ihan samanlainen jos olisin viisitoista vuotta sitten päättänyt skarpata koulussa, viettänyt tosi suuren osani vapaa-ajastani lukien kirjoja, ja päntäten, ja aina vaan lisää päntäten. Mutta, olin nuorena rasavilli, mikä sit vaikutti suoraan myös opintoihin..... upsista. Pääasia kuitenkin lienee että mää ja Hugo tullaan aika... hyvin toimeen. Plus ymmärretään toisiamme hienosti ja se jaksaa kuunnella mun puhetta, vaikka sitä yleensä tuleekin ihan liikaa.. Jotenkin se on kuitenkin sisäisesti sykkyrällään, tai sillain että siitä itsestään ei kamalasti saa irti. Sen pitäis joskus osata ilmaista itseään paremmin, tai ainakin tavata joku, jonka kanssa se vois jakaa näitä harmonisia ajatuksiaan. (Menikö toi sana oikein..?)
Iitu...... on pelottava. Toisinaan. Tai ainakin sen ajatuksenjuoksussa on jotain pahasti vinksallaan. Ehkä se selittyy sillä että sillä on..... mikä se sana.. oli.... Oliko se fiskaatio o_o Tai joku sellainen. Mut siis se tarkoitti sitä et on joku sellaanen riippuvuus tai joku johonkin asiaan, ja Iitun tapauksessa se taitaa olla miesten ja poikien välinen rakkaus. Oikeasti. Teidän pitäis nähdä sen kovalevyn kuva-ja tekstitiedostot. Niin ja ne jutut mitä sen suusta pääsee melkein joka päivä, unohtamatta niitä lukemattomia erilaisia ilmeitä, mitä se asian tiimoilta kasvoillaan luo varmaan joka päivä. Ihme etten mä ole vielä juossut sitä koskaan pakoon. Tai.. tavallaan olen. Silloin kun se alkaa horisemaan kaikkea ihan häröjä asioita musta ja Izusta.... o///o

Ja viimoisena vielä William. (Tyyppi tossa oikealla, mää piirsin tän kuvan ikuisuus sitten enkä saanut tänään kunnollista kuvaa pojasta piirreltyä...) En itse asiassa viime aikoina ole paljoa löpissyt pojan kanssa, kun yleensä me käydään keskusteluja Iitun ja sanakirjan kautta, koska ollaan molemmat yhtä tampioita toistemme kielissä. William tulee Briteistä, se on kyllä viisas tyyppi mut.. ei oo oikeen saanu kunnon koulutusta kun joutunut olemaan duunissa jossain kuppaisessa isänsä baarissa tyyliin kymmenvuotiaasta. Viime vuoden puolella se tapas jonku Jeremyn ja nyt ne asuu kimpassa jossain hienossa talossa. Kait, jos oon oikeen ymmärtänyt. En oo niiden suhteen laadusta kauheen kiinnostunut. Williamilla on maailman söpöin kissa nimeltään Rölli, se on mukava, ja lämmin persoona. Melkein kuin mun kauan kadoksissa ollut veljeni.Niin William siis, ei Rölli.....

Bailamos o.o

Kirjoittaja: Aron.

Suloisen lämmintä viikonloppua kaikille \0 Poikkesin käymään viikonloppureissulla Iitun luokse koska elämä tylsää oli ja kauhistuin, kun täällä oikeasti käristyy hengiltä ö__ö Kykin suunnilleen tunnin tuossa torstaina auringossa, ja sitten pitikin jo juosta sisälle ja kiljua Iitulle että eikö sillä hölmöllä ole aurinkorasvaa. No ei tietenkään ollut D: Nyt on naama punaisenkukertava ja näytän tosi epähehkeältä.

Nojoo, muuten reissu tänne on mennyt iloisesti. Torstai-iltana tosin iski kamala tylsyys kun Iitu datasi eikä halunnut touhuta mun kanssa, joten kostin kauniisti ja rosvosin sen puhelimen omiin tarkoituksiini. Toisin sanoen soitin kaukopuhelun Izumille ja käskin sitä tulemaan tänne mun kanssa ówò Olen ikävöivää tyyppiä, kyllä. Iitu ei tainnut tykätä kun ne kaukopuhelut tosiaan maksaa..... pelottavan ymmärtäväinen se tosin oli. Hymyili vaan vieressä ja kyseli että jääkö se Izuliini sitten yöksi asti.

Perjantaiaamuna melkeen potkin sitten Iitun ylös, että mennään jo, kiire kiire kiire ja sun pitää olla niissä sun hommissa ihan pian. Tarkennuksen vuoksi - se oli opiskelupaikkansa kautta päätynyt lipunmyyjäksi johonki random-tapahtumaan ja sai mut ja Izumin sinne mukaansa, kun kertoi että siellä soitetaan kaunista musiikkia. Otin vinkistä vaarin (en tosin sanonu Izulle yhtään mitään), ja halusin tietty mukaan. Tanssimaan ja muuta tällaista mukavaa. Olin tosin vähän etuajassa tän innokkuuteni kanssa... Herättelin Iitua siinä aamuyhdeksältä, kun sen piti olla töissä vasta illalla puoli seittemän...... ups. Eipä me siinä sit enää nukuttukaan, Iitu oli vähän ärrinmurrin koko päivän, varmaan huonot yöunet ja muuta tällaista kurjempaa.

Päivä kuitenki kulu sinne iltaan asti, lähdettiin keskustaan ja ooteltiin siinä että tapahtuma starttailee. Iitu oli myymässä lippuja ja mää siinä pääportin läheisyydessä ootin Izumia. Iitunki mieliala onneks alko vähän kohoamaan siinä sitä mukaa mitä enemmän pääsi ihmisiä palvelemaan ja kun ne oli hyvällä tuulella, ja kasin maissa se ekalla tauollaan oli jo naama kohtuullisen hangonkeksilläkin. Izukin oli siinä välissä ehtinyt paikalle (nauratti kun siinä jonossa oli siitä sellaine luolamiesversio..... sekseintä ikinä ja silleen.) ja mää raahasin sen noppeesti heti kasilta tanssimaan ku tuli niin valssia musiikkia. Tais Iitulla olla taustatodistajana aika hauskaa kun mä en taaskaan tuntenut ihan käsitettä rytmitaju...... Yritin saada Izumia humppaamaan mut se karkas nopeasti tilaamaan itselleen kaljaa ja mä jäin itekseni loikkimaan. Hetken aikaa mää siinä jaksoin nolata itteeni, mut päädyin itsekin sit kärkkymään Iitun luokse, Izumin seuratessa kiltisti perässä.

Hmmm no mitähän muuta. Kuunneltiin paria suomalaista livebändiä siinä, oli jotaki Neljän suoraa ja sitte Iitu katto viel Popedan.. me lähtiin siin välissä sen kämpille ku mulla alko joteki melusaaste mennä korviin liiaksi ja nälkä kaivo vatsaa. Tänään ois tarkoitus mennä uudestaan sit !

Mun ystäväpostauksen kakkos-osan saatte sit huomenna. Mä en osannut öö... piirtää tänään. Kukaan mun kavereista niis kuvis ei näyttänyt iteltään, ja mulle iski vaan depis ja olin ihan möö annanpa olla .w.

Best friends 4everrrr ja näin?

Päivä 9 - Ystäväni

Elikkä tosiaan, ystäväpäivitystä pukkaa. En jaksa nyt alkaa omasta elämästäni alkaa tässä selittämään sen enempää, kivasti menee ja on mukavaa. Ruokaa syön ja palan auringossa. Ihanaa kaikki. Jeejee n__n Mutta siis, asiaan tärkeimpään! Alkaa nyt.

Sasunami - tai tuttavien kesken oikeastaan ihan Sasu tai Sassy. Ainut tyttö meidän vakiporukassa, mutta ottanut osansa melkein pelottavan hyvin.... Tai silleen että ei tunnu oudolta että se on tyttö ja muut poikia. Mää oon... kohtuu kiintynyt Sasuun. Tai et se on melkein samanlainen kuin minä, meillä on samanlaiset mielipiteet aika monesta asiasta, ja se on rehellisen huolissaan siitä, että miten mä elämässä pärjään. Tai toki varmaan muutkin, mut siinä on jotain sellaista... huolenpitoa. Tavallaan se on mulle sisarhahmo, et se voi puhua mulle mistä vaan, ja mä sille mistä vaan. Me harrastetaan yhdessä ikkunaostoksia ja... tällaista kivaa. Sasu tais olla se joka ensimmäisenä tajus että mä en ole ihan pelkästään tyttöihin päin. Tosin se tais olla eka joka tapas Izuminki mun kavereista ja ah tietty heti saman tien näki suuren ihastukseni ja .... pfffft hitot. En ees katellu Izumia sillon mitenkään romanttisessa valossa. Sasusta voisin puhuu varmaan vaikka ikuisuuden, mutta siirryn nyt muihin porukkani tyyppeihin. Vähän muuten sen tästä lempinimestä. Eli yhistelmää sanoista jotka meinaa 'purra' ja 'aalto'. Toisin sanoen et.... Sasu on samaan aikaan yhtä kärkäs ja sananvalmis kuin mikä, ja sit siinä on samaa epävarmuutta mitä jossain isoissa aalloissa. Silti se on ihana ku mikä. Vaikea... selittää minun.
Taiyõ, mun ja Koishin lisäksi aika vakikasvo kaduilla. Tai no, enhän mää siellä enää paljoa aikaa vietä, mutta meitä oli tapana kai kutsua kolmeksi muskettisoturiksi......... En ihan täysin ymmärrä miksi, kun meidän kolmen pituuksien keskiarvo on varmaan 1,55 metriä, ja painojen varmaan jotain vajaan viiskyt kiloa et.... me ollaan ritareista kaukana. Kai se on sitten siinä että meidän läpät jotenki natsaa yhteen. Et jos joku sanoo meistä yhenki sanan niin samassa on jo kaamee naurunremakka päällä. Taiyõ on vaan sellainen.... aurinkoinen tyyppi. Musta on hauskaa olla sen seurassa, ja lisäks sen kanssa on loistavaa vetää improa, tai ainakin mun katuaikoina oli, kun jätkältä tulee loputtomasti läppää. Tai ainaki tuntuu siltä... Hieno mies. Siinä kaikki. Lempinimi tulee auringosta.
Shízukesa. Vähän hiljaisempi tapaus, mitä nää kaksi ylläolevaa piristysruisketta, mutta kun se roikkuu aika usein samassa porukassa mitä mä itse, niin oon alkanut pitämään siitä. Ne parit sanat, mitä sen suusta toisinaan pääsee, on yleensä tilanteen jotenki laukaisevia, eli se osaa rikkoa hiljaisuutta tosi hyvin, ja antaa sitten nätisti puheenvuoroa muille, ehkä väliin sanoen jotain mut enimmäkseen kuunnellen. Ilmeisesti se myös musta pitää omalla hiljaisella tavallaan, että ei näytä kamalan loukkaantuneelta tai kyllästyneeltä jos mä erehdyn olemaan liian äänekäs ja hölöttämään silmät suut täyteen. Ei ihmekään että lempinimi on se mitä on. Shízukesa tarkoittaa tietääkseni hiljaisuutta.
Fuda, äärettömän mukava ihminen. Asuu tuon Shízukesan kanssa samassa asunnossa, molemmat on opiskelijoita. En tiedä johtuuko se siitä että ne asuu samassa asunnos, mutkun ne muistuttaa toisiaan kuukausi kuukaudelta enemmän. Tai siis et.... no ne on molemmat aika hiljaisia, uskoo jollakin tasolla magiaan, tykkää samantyylisestä musiikista ja välillä lopettaa toistensa lauseita, ihaku niil ois joku... henkine yhteys o.o Lempparinimi Fudakin taitaa meinata jonkinlaista talismaania.. Tai amulettia. En ole iha varma, mut yks sen sanan merkityksistä oli talismaani. Sehän on sellane... onnenkalu?

Koishi, yks mun pitkäaikaisimmasta tutuista. Taitaa elää vieläkin kadulla, mutta nauttii elämästää täysin siemauksin. Koishilta mä voin sanoa tavallaan varmaan perineeni elämänasenteenikin - että tapahtu melkeenpä mitä tahansa, niin ei se mariseminen ja ranteidenviiltely ole mikään ratkaisu. Parempi vain pitää se katse edessäpäin ja hymyä suupielessä, oli se päivä sitten minkälainen tahansa. Ehkä jo tunnin päästä siitä paskaolosta olo saattaa helpottua. Anteeksi tuhma sana ö_ö Kuulin Izumilta. Lempinimi Koishi meinaa muuten pikkukiveä. En tajua ihan kunnolla miksi, mutta se tyyppinä kai on yhtä häiritsevä kuin kivi kengässä. Mut hyvällä tavalla. Tai sit se liittyy niihin leipäkiviin mitä ihmiset keräilee.

Mun pitää tehdä vielä toinen postaus loppuviikosta ku haluun esitellä mun muita kavereita.... tai sellaisia keiden kanssa tykkään olla. Mut tässä nämä mun... lähipiirin kaverit ainakin. Osa kaksi saapunee pian!

Kesäjeejee~

Kirjoittaja: Aron.

Hauskaa viikonalkua kaikille!

Kesä kukkii viimein Japaniassakin päin. Helle on viimeiset pari viikkoa hellinyt melkein liikaakin, ja helposti palavana otuksena olen lähinnä tyytynyt kulkemaan valtava aurinkorasvakerros suojanani kulkemaan kaupungilla ja rannoilla, jos mieli on halajanut muualle kuin sisätiloissa pysyttelemiseen.

Viime vuonna mun kesä ei oikeastaan ollut alkujaankaan mukavaa aikaa. Olin just karannut yhdestä vähemmän mieluisasta paikasta, josta en tässä blogissa aio sanaakaan enempää teille kertoa, ja päätynyt elelemään kadulle, vailla minkäänlaista tietoa siitä missä mä tulisin viettämään minkäkin päivän siitä eteenpäin. Kesä oli kuitenkin ihan kohtuuhyvä aika päätyä sinne kadulle. Sadesäitä ei juurikaan ollut, vaan päivisin oli mukavaa, ja jos oli ovela niin helpolla sai käärittyä kasaan jonkinlaiset ravinnot kullekin päivälle. Toki sitä ruokaa nyt ei mitenkään liian paljoa tullut, niinpä mä laihduin tona kesänä ihan ylisurkeaan kuntoon. Pari kertaa kuukaudessa mut oli kuskattava melkein väkipakolla sairaalaan tervehtymään ravinnon puutteen takia, ja koska mä en ikinä ole pitänyt sairaaloista enkä varsinkaan niiden ruoista, ei se parantuminenkaan nopeasti käynyt. Kai se oli jonkinlainen pakko-anoreksia.

Kadulla oli tästä huolimatta kivaa. Mä oon aina pyrkinyt saamaan ihmisiä nauramaan, ja kohtuu usein me järkättiin kaverien kanssa puistossa mitä tahansa ohjelmaa, millä ruokaa sai - stand-uppia, näytelmiä, hupipitoisia rallatuksia, myytiin piirroksia tai piirrettiin ihmisten käsiin, ja välillä yksinkertaisesti kerjättiin kippo nätisti kourassa. Viimeisin mun tällainen kerjäysreissu jäi aika ikimuistoiseksi. Kaverit oli ehdottanut että mä pukisin ylleni hameen, ja matkisin mahdollisimman tyttömäistä viimeiseen tiimaan, jos vaikka nätti tyttö saisi enemmän hiluja kasaan kuin sievä pikkupoika niin kuin minä. Tää homma alkoi ihan hyvin, kunnes eräs nimeltämainitsematon (lue: Izumi) jäbä onnistu kerran ajamaan multa melkein tajun kankaalle kun törmäsi muhun vahingossa fillarinsa kauppakassilla. Taisin olla heppoista tekoa kun sain siitäki törmäyksestä nenäverenvuodon.... (Tai höhö sit sit johtu Izumin niin kauniista naamasta pfft.)

Kesä on ehkä mun... kakkoslempparivuodenaikana. Syksy on edelleenkin mun suosikkini, koska silloin on just sopivan lämmintä, ja lisäksi mä tykkään sateesta kun silloin saa rauhassa käpertyä peittoon ja syödä siellä voileipää ja juua kaakaota. En mä silti haluais suoraan syksyynkään hypätä :'D Tänä kesänä ois kiva vaan päästä loikomaan auringossa ilman että palaa liikoja, viettää aikaa ihmisten kanssa ja katsoa ettei Izumi löydä vaikka... mua parempaa seuraa o_o Tällä viikolla vois houkutella sen mun kanssa syömään jäätelöä keskustaan.... Mistä tulee mieleeni että jäätelö maksaa ja mun pitäisi tolla tekemässä töitä että mä saan sitä rahaa maksaa se jäätelö. Ups. Jatkanpa siis... eläinmaailman ihmeellistä piirtämistä ->

Multa tulee tällä viikolla muuten jonkinlainen ystävä-postaus o.o Kunhan.. saan vain piirrettyä niistä jonkinlaiset kuvat kun en kameraa omista ja Izumin kameraa on vieläkin vaikea käyttää.

Auts.

Kirjoittaja: Oliver.

Jos mun elämälläni olisi naama, mottaisin sitä. Onneksi muut mottailevat sitä tosin mun puolesta. Kiitos näiden ihmisten mun toinen silmänympärys on tällä hetkellä turvonnut kauniin harmaansiniseksi.

Toisinaan mä mietin oikeasti että lopettaisin tämän kaljoittelun.. Voisin oikeastaan periaatteessa kertoa taas, mitä kaikkea mä olen onnistunut elämälläni mokailemaan viimeisten kolmen viikon aikana, eihän nää sananpuolikkaat varmaan ketään auta.

Pari ekaa viikkoa viime merkinnän jälkeen meni jees, vaikkakin taas tulltu tehtyä muutaman täysin turha baarireissu, eksyttyä huonoihin bileisiin etsimään jotain tekemistä, ja päädytty sitten potemaan pienimuotoista krapulaa. Töissä on tullut käytyä reippaasti, että mun palkka ees vähän juoksis. Tänä kesänä mulla siintäis haaveissa lähteä jonnekin ulkomaille, tai vähintäänkin kiertämään Britaniaa junilla ympäriinsä, etten jumiutuisi tänne odottelemaan että yksi naama ilmestyis edes kerran mun ilokseni baariin.

Tai no.... ilmestyihän se. Tuossa juurikin viime viikonloppuna, mutta en voi sanoa että mulle siitä reissusta jäi mitenkään liian iloinen fiilis, tai jos nyt rehellisiä ollaan, niin mulla maistuu veri suussa toisinaan vieläkin. Se alko se ilta ihan normaalisti, mä lähdin yhden tuttuni Henryn kanssa istumaan yksille laseille lauantaina, ja mä jauhoin sille pitkän stoorin siitä, miten mua risoi ku en vieläkään ollut saanut käsiini sitä hiton Connya. Henry on oikein ymmärtäväinen tyyppi, ja nyökkäili mulle kiltin hyväksyvään tyyliinsä kaljalasinsa takaa. Mää päädyin sattumalta selittäessäni katsomaan baaritiskin reunalta ovelle - ja voi juma eiköhän se ollut kukaan muukaan kuin Herra Mysteerinen, joka oli pakoillut mua viimeiset pari kuukautta. Enemmänkin.

Oon aina ollut toiminnan miehiä, joten kun arvoisa herra Frost havaitsi pörröisen pääni tiskillä ja oli saman tien ottamassa ritolat, niin kipaisin kiireisesti jäppisen perään, viitsimättä sanoa edes moikkaa Henrylle tai jaksamatta juoda siideriä loppuun. Mutta kun mä kadulle pääsin, tajusin Connyn vilahtavan nurkasta, ja automaattisesti lähin seuraamaankin. Mun päässä kiehui känninen sappi, mä tiivistin askeleita ja ähisten kyrpiintyneenä että saisin sen kiinni selityksiä varten. Hetken aikaa mä sitä sainkin etsiä kaduilta, kunnes melkein sattumalta äkkäsin tutun selän, tarrasin siitä kiinni ja päästin pitkän liudan vitutusta suusta ulos. Koko toimituksen ajan se vaan tuijotti mua kuin ei tuntis, ja mun vaiettua se näytti siltä kuin haluisi juosta suoraan äidin syliin tai vähintään lähimpään taksiin.

Sillä hetkee ei mulla riittänyt känninen ymmärrys, että jaksaisin olla sitä kohtaan mitenkään reilu tai kiltti. Mää tässä olin ollut tietämättömyydessä ihan liian kauan, joten välittämättä siitä sattuko se vai ei, läimäytin reippaasti miestä poskelle, käänsin selän ja olin jo lähtemässä takaisin baariin. Homma meni kuitenkin ihan toisin kun Conny ei näemmä pitänyt tästä mun aggressiivisesti puolesta, ja kosti sen sitten samalla mitalla.

Nojaa. Se tappelu ei kestänyt kauaa mutta ei se kummemmin päättynytkään. Mä päädyin sen luokse kohtuullisen kiihkeille jatkoille, pidettiin yhtä aggressiivisesti kivaa ja epäkivaa, ja seuraavana aamuna olin melkeen ylpee kun heräsin vain jonkin verran darrassa. Mut tällä hetkeä kaduttaa. Noista jatkoista on hitto se kolmisen päivää nyt, ja mun selkää särkee vieläkin. Lieneekö sinne ilmaantunut ainakin pari mustelmaa, en oo tarkasti tosin tutkinut.... Mää yritän rampata töissä toki, mut tekee sekin kipeää. Vielä enemmän ketuttaa etten vieläkään saaut edes numeroa voi rtyhugkmjyhgcvfedgtyhngnghgf!!!!!!! AAAAAAAAAAAARRRRGGGH.

Turhauttaa. Miten sitä voi selkeemmin ilmaista. 8)))