I'm nothing special, in fact, I'm a bit of a bore.

Kirjoittaja: Hugo.

Hauska tutustua, nimeni on Hugo Ferdinand Verné...

Jos joku siellä ruudun toisella puolella oikeasti lukee tätä tekstiä, haluan sinun tietävän erään tärkeän seikan minusta.

En ole kovinkaan erityinen. Hyvä olen ainoastaan kouluopinnoissa. Tai niissäkin oikeammin vain niissä mihin itse olen syventynyt, ja joissa todella haluan menestyä. Tämä toisaalta käsittää aika montakin eri kokonaisuutta. Nautin tiedonkeräämisestä ja siitä faktasta, että tietoa tulee maailmassa koko ajan lisää. Se ei tule loppumaan kesken ainakaan minun elinaikanani.

En voi sanoa itseäni järkyttävän, tai edes rahtusen mielenkiintoiseksi. Tekemäni asiat ovat suhteellisen tavanomaisia, ellei satunnaisia päiviä joina päätän astua ulos eräänlaisesta 'päänisisäisestä kammiostani' ja olla sosiaalinen edes hetken aikaa, lasketa.

Älkää siis menkö luulemaan että nämä merkintäni ovat täynnä elämää, ystävien kanssa jaettuja ajatuksia, nauruja, onnellisia ajatuksia, auringonvaloa ja lämpöä. En tietenkään tarkoita että jakaisin tänne pelkästään mustia ajatuksia, asioita joita en ymmärrä ja asioita mitkä ovat mielestäni pielessä. Haluan... kai jakaa sellaisia asioita mitkä ihmetyttävät ja minkä uskon ratkeavan jos pohdin niitä tarpeeksi kauan. Tavallaan tämä onkin kai sitten eräänlainen tutkimus. Siitä en tässä välissä uskalla sanoa mitään, millainen tutkimus siitä sitten onkaan tulossa.

Enempää en osaa tähän aikaan sanoa, minun pitäisi sitä paitsi olla jo nukkumassa. Aamulla yliopisto odottaa ja edessä ovat yli seitsemän tunnin luennot. Taas kerran.

Story of my life~

Kirjoittaja: Achu.

Hello there.

Pääsin kiireiltäni rustaamaan vielä toisen merkinnän tälle viikkoa.. Voin sanoo ettei huonompi suoritus multa sivulla jolla on tällaiset taustakuvat. No jos neljän viikon päästä ois asiat paremmin... Mitä noita muita tunnen jonku verran (Aronin kaa vaihettu pari sanaa, jätkä on varsinainen tyhjäpää, Hugosta mä en tajua hittojakaan ja Oliver on yks siedettävimmistä tyypeistä mitä voi olla) niin uskon ettei nekään tuu ihan olemaan lovena tähän... Ratkaisuun <__<

Viimeks en kauheena ehtiny kertoon mistään mitä mulle o sattunu. Muuta ku siis sitä teini-iän vittuutusta. Senhän jälkee mulle on melkeen tungettu kultalusikkaa suuhun, kermaa persiiseen ja mitä näitä muita porvarikielikuvii on. Homma lähti liikkeeseen tos pari vuot sit kun me päästiin mun kaverin Clyden kaa lukiosta. Eka me tietyt vedettiin kunnon perseet, oltiin totally smashed varmaan pari viikkoo ja päätettiin sit et ehkä voitais tehdä jotain muutakin ku olla rappiolla. Tähän tulokseen me päädyttiin nimittäin kun me jouduttiin yöks putkaan kun kustiin julkisella paikalla ja päätettiin sit josko päästäis eläintarhan elukoita moikkaamaan.... Not the best idea at all. Mut siel sellis me sit maattiin tosi paskasilla pedeillä, melkein selvinä ja mietittiin et mitä hittoa me tehtäis elämillämme. Me ei oltu mitään hikkejä lukios kun oltii niin kiireisii masennustemme ja iltareiviemme ja naisten kanssa, nii et arvosanat oli hiukkase.. perseest. No Clyde sit tajus siinä että ”Hei, ainaha me voidaa rupee soittajiks!” mikä oli pakko sanoo, totaalinen mestari-idea sellaselta kännikalalta. Ainoo huono homma oli et me oltiin vaan keskitason tyyppejä, ja sillä ei ihan nykypäivänä tehdä suurta läpimurtoo. Varsinkin kun meitä oli vaan ne kaks.

Onneks mä siin välis muistin mun tutun Tobyn, joka oli tehny hypyn tähtitaivaalle vuos sitten ja jättäny lukionki kesken siin. Sil oli pitkään ollu säätöö yhen Lee Shimuran kaa, joka on puoliks japanilainen, ja niiden kissa-hiiri-leikki oli jatkunu iha hiton kauan. Niiden bändit oli taistellu pitkän aikaa siitä, kumpi on suositumpi ruohonjuuritasol, mikä nolosti lopulta oli johtanu sit siihe et tää Lee sai potkut omasta Supersize Bollocks-yhtyeestään kun meni vähän liian pitkälle, ja oli kuulemma sit vaan totaalisen peeaa ja vailla duunia koska ei osannut muuta kuin rakastaa kitaraansa.

Ja ei varmaan tarvi selittää sit loppuja. Mä soitin muutaman ah-niin-virallisen puhelun, keräsin porukoiltani rahaa tekniikkaan, pokasin yhden entisistä heiloistani, Miriamin, soittamaan mulle bassoa, pistin mikin Clyden eteen ja tartuin ite rumpukapuloihin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

Stoorihan jatkuu sit sillä perinteisellä reseptillä: demo, levysoppari, debyyttilevy, huipulle, huipulla. Ja kaikki tää lähti vaan siitä Clyden kännisestä ideasta että mitä jos kokeiltas vähän renkuttaa soittimii ja kattoo onnaisko. Malliesimerkki siitä, miten pitkälle voi pelkällä asenteella ja keskiverrolla soittokyvyllä päästä.

Ainii, pakko muuten mainita lopuks... Leen ainoot ehdot sille että se alkaa soittaan meidän kaa, oli että sen on saatava helvetisti sooloja, ja se että mei viiden vuoden sisään ollaan jyrätty sen sen on/off-hyypän bändi (olikoha joku X-Level) pois musiikkilistojen top kympistä. Mikäs sen hauskempaa.

How do you do.

Written by: Achu.



No onpa kerrassaa karsean näköiset sivut.

Mulle ei suoraan sanottuna oo kerrottu tästä hommasta mitä nyt ilmeisesti oon aika vakituisesti, abouttii kerran kuussa tekemään, paljoo paskaakaa, eli älkää menkö luottamaan että teidän nenät alkais vuotaa verta mun maailmaa mullistavien merkintöjeni takia. Housut tosin saatatte ehk joutuu vaihtaan.

Kaipaisinko mä esittelyjä, mitä sanoo se hiljainen yleisö siellä ruudun toisel puolee? Mä kuuntelen. Ainaki puolella korvalla. Voiskoha sanoo että yks-neljäsosakorvalla? Ihme ajatus muuten toiki, et korvan vois jakaa neljään osaan. Kaks korvaa, ja neki on pakko jakaa. Onko se kaks muka niin tylsä numero et jonku on täytyny vetää ne puolikkaat korvat kuvioon mukaan. Mut asian ytimeen. Kertokaa kaipaanko esittelyy?

… Kuulen vaa epämääräst huminaa ni en sit tiiä onko se merkki valtaisasta joo-kiljunnasta vai vaan hiljaisesta myöntymisestä. Vaikee valita kumpi on parempi. Toista mä kuulen isoilla keikkalavoilla harva se ilta, jälkimmäistä vähän myöhemmin keikan jälkeen paikois joita kutsusin esim. nimillä X, Y ja W. Mut joo taas asiaan. Paree kai siis vaan kertoo mikä on tän Achu-nimisen homman nimi.

Mut on ristitty jätkäks nimeltä Achilleus Bleak, tossa parikymmentä plus kolme vuotta sitten pääs tällanen miracle tapahtumaan tuolla sairaalassa jossakin paikassa mistä mä en osaa tarkempii muistikuvii teille jakaa. Jossaki päin Brittei kuitenkin, pisteet siitä etten syntyny vaikka johonki kuppaselle Venäjälle, mis perse paleltuu kahes tunnis ja aivot kuolee kolmessa. Ei millää pahalla tieteskää.

Noh, millähä tästä sit jatkais. Mul oli normaalin kusinen ja vetinen lapsuus (huom en TOD kussu housuihin, ellette satu tietään nii Britannias sataa vuodessa vähintäänkin viitenä päivänä viikossa, joka ikinen kuukausi vähintään kaksmiljoonaaviissataatuhatta litraa. Bite that. Lapsuus sit tuli ja meni, sade jatku ja mä jatkoin siinä rämpimistä. Podin tervettä vitutusta teini-ikäni, sit tuli tää ikä, ja vieläkin vituttaa aika moni asia mut c'mon, ketä ei nykyaikana vituttais mikään? Oon alkanu sopeutuun siihen ettei kaikki maailmassa oo hyvin.

Kaikki on hyvin niin kauan kun mulla menee nimittäin hyvin. Kaks vuotta sitten sain lukion taaperrettua sadesään läpi loppuunsa, jäin tyhjän päälle ja tuijotteli vesisadetta ikkunastani, ootellen että millon mun elämä oikeesti vois alkaa. Ihme kyl se sit alkoki siitä starttailla, kiitos siitä kuuluu tietty mulle, ja parille muulle: mainittakoon ny Clyde, Lee ja Miriam ja muut joista mä taidan kertoo enempi sit kunha jaksan kirjotella tänne jotain mielenkiintosempaa. Liian kauaa en jaksa täällä kyllä kattella tuleeko mun teksteihin kommentteja koska tää ulkoasuu saa mun vitutuksen nousemaan ja myös halun vetää ranteita ihan hitusen auki.

Mähän sit en oo mitenkää epätoivoinen. Life is life.

ESIPUHE.

Elikkäs tarkoitukseni tämän blogin suhteen olisi suoraan pärräytettynä seuraavanlainen:

Pääosassa: Omat hahmoni, joita olen totta kai sydänverellä ja keskellä yötä kamalissa inspiraatiossa uhrautunut tekemään, ja joiden elämän koen senkin verran kiehtovaksi, että päädyin miettimään mikseipä heidänkin elämästään voisi jotakin kertoa muillekin kuin minulle ja muutamille muille ihmisille.

Ideana on että hahmot tässä vuorotellen, vuoroviikoin kirjoittelevat blogauksiaan ihan sen verran kuin haluavat, ihan mistä tahansa aiheesta mistä heillä sattuu ajatuksia tai ideoita tulemaan. Ja tiedän, tämä on tosiaankin huono idea. Mutta en ota vastuuta jos joku heistä pidätetään. Plus minulla on kyllä ennakko-oletukseni.. eräistä.

Uskon että opitte ajan myötä tunnistamaan kuka kulloisellakin viikolla on hoitamassa kirjoittajan pestiä, joten pitemmittä puheitta siirryn näiden ah-niin-herkkien-kirjoittajien lyhkäisiin henkilökuviin!

Achilleus Bleak. Syntynyt rokkaamaan - niin ja ärsyttämään muita olemassaolollaan. Tykkää heittää harvinaisen ärsyttävää läppää ja tietää että saa tehdä melkeinpä mitä huvittaa koska on niin ylivoimaisen hyvä soittamaan. Darn him. Ja kirjoittaapi siis tämän viikon. Varautukaa kamalaan sontaan.









Hugo Verne. Hänen kanssaan en kyllä sitten usko että sellaista ongelmaa tulee että teksti olisi asiatonta. Poika käy koulua ranskalaisessa yliopistossa ja on melkoisen ujonpuoleinen, mutta äärimmäisen lahjakas kirjallisesti ja muutenkin loistaa yliopisto-opinnoissaan. Harvemmin juttelen hänen kanssaan mutta ihme kyllä suostui tähän projektiin o3o




Oliver Synopsis. (ja sukunimi on sitten taiteilijameininkejä.) Oliver tulee Englannista ja tähtää siellä kovasti huipulle sarjakuvapiirtäjänä. Tähän päivään mennessä pojan tuotoksia ei ole missään ilmeisestikään vielä nähty, mutta kotinsa kaukana Amerikassa noin 16-vuotiaana hylännyt hyybbä uskoo vielä saavansa tilaisuutensa.





Hännän huippuna eipä kukaan muu kuin Aron Thunderbolt. Ja joo, se sukunimi on läppä mutta ei ole taiteilijaperäinen. Pojan edesmennyt isä vain oli vähän erikoislaatuinen. Poika on tosiaankin orpoontunut kokonaan tuossa teini-ikäisenä, viettänyt ikuisuuden missälie, paikkoina kadut, paskamainen sukulainen ja turvakodit, kunnes nyt päätynyt asustelemaan Izumi Hasegawan kämpille. Kertokoot itse suuresta ihanuudestaan kyseistä hanipuppelia kohtaan vähän enemmän...

Ah niin ja btw. Ulkoasu tulee varmaan muuttumaan tiuhaankin tahtiin kun näillä neljällä ei välttämättä ole totaalisen yhtenäinen maku . . . Mutta. Kestetään.