- Advertising space -

Kirjoittaja: Iitu.

En tiedä kuinka moni tämän tekstin tulee lukemaan tai kuinka moni siihen vastailee, mutta ajattelin ottaa esiin yhden pikkujutun mikä itselle merkitsee aika hirmuisen paljon. Ilmoitan tosin saman tien, että kyseessä ei ole vuodatushöpinä vaan ihan puhdas markkinointiyritys..

Tuossa kevään alussa ilmoitin hurjan mystisesti että minut saattaa tämän kevään aikana löytyy myös kirjan kansien välistä, ja arvelin että nyt voisi olla hyvä aika vetäistä salaisuuksien esirippu kunnolla auki. Homman nimihän on se, että kaverini (pysytelkööt anonyyminä vielä hetken), on valmistellut tänä keväänä oppariaan ja tahtonut minut osaksi kyseistä projektia. Tämä anonyymi opiskelee graafista suunnittelua, elikkä hänen opinnäytetyönsä on ollut erään teoksen kuvittaminen, taitto ym., mitä nyt kirjan tekemiseen kuuluu. Kyseisessä teoksessa on 18 runoa ja kaksi novellia, joiden tekijä olen siis minä!

Olemme ehkä tässä vähän hieman aikeissa tehdä kyseisestä teoksesta muutamia kopioita, ja päätin kerrankin olla erittäin itsekeskeinen ja tiedustella, josko joku teistä ihanista seuraajistani tahtoisi palasen tätä lyyristä ja graafista ilottelua omaan kirjahyllyynsä? Opuksen hinnasta emme vielä ole jutelleet tarkemmin anonyymin kanssa, mutta se varmaan pyörisi 20-30 euron hujakoilla.. Likimain. Teoksen sivumäärä on vielä myös vähän kysymysmerkki, mutta kyllä pituus varmaan n. 25-30 sivua on... Ehkä.

Epämääräinen selostus, mutta olisin todella otettu jos ketään innostaisi hankkia tällaista raapustusta itselleen! Mitään sikaa säkissä emme kuitenkaan ole myymässä, vaan voin etukäteen laittaa sähköpostiin muutaman refukuvan- ja runon siitä, millaista tuotetta on paraikaa jalostumassa. Luottamuksellisesti, tietenkin, eli näitä tuotoksia ei saa mennä jakamaan kenelle tahansa ilman tekijöiden (minun ja anonyymin) lupaa, koska muuten vedämme teidät raastupaan ja sitten te joudutte varmaan vankilaan. Tai ainakin saatte ihan sikana sakkoja.

Sen verran voin runoista sanoa, että teksti on ihan erilaista tajunnanvirtaa mitä tänne tuppaan rustaamaan, ja niissä on ihan oikeasti ajatusta ja teemaakin takana... Eivätkä ne ole tällaisia kahdessa minuutissa röpöstettyjä blogimerkintöjä mitä esim tämä. Mutta tämän enempää minä en mainosta, laittakaa miulle sähköpostia osoitteeseen iitunen@windowslive.com tai kommentoikaa boksiin, mikäli tahdotte sitä näytepalaa niin katsellaan sitten tarkemmin.

Kiitos ja hyvää päivänjatkoa.

Epämääräistä lärppändeerosta

Kirjoittaja: Iitu.

Pahoittelut otsikon Putous-läpästä. En oikeasti rakasta Samppa Linnaa. Ugh.

Tuumasin että voisi olla hyvä aika tulla päivittämään vähäiset kuulumiseni, etteivät kaikki lukijat kaikkoa ihan vain sen takia että jauhan vain Gleestä ALL MY FEELINGS-tyyliin yhdessä merkinnässä ja sitten vaikenen iäksi koska menin mielestäni liiaksi avautumaan. Tosin lukijamääräni on lisääntynyt peräti yhdellä ihmisellä, pudistan sinua sydämellisesti kädestä ja toivotan tervetulleeksi :)

Jutua- juttua ei minulta ehkä näin aamutuimaan tipu huikaisevia määriä - oikeastaan tälläkin hetkellä minun varmaan pitäisi olla kirjoittamassa joko uutta lukua oc-stooriini tai jatkaa proseminaarityötäni cosplaysta ja kansalaisvaikuttamisesta. Kyseisten proggisten deadlinet paukuttelevat kuitenkin vasta parin nurkan takana, joten... jos tässä vähän.. vain odottelisi luovaa inspistä.

Yleinen reaktioni siihen kun pitäisi oikeasti tehdä jotain.

Kevät on taas saapunut Muumilaaksoon Mikkeliin (ei tosissaan pitäisi blogistella aamuisin, kun teksti vilisee höperöyksiä), ja tuo tullessaan Iitun elämässä muun muassa juontokeikkaa, ihanien ystävien vierailuja kauniiseen kotiini, kansainvälistä toimintaa kotokaverina ja tuutorina, touhuilua Eläinsuojeluyhdistyksellä ja kaikkea muuta eri vänkää. Tämän viikon lopulla stadenissa starttaa Kampusfestari, jonka toteutuksessa me kulttuurituottajat Mamkilta olemme olleet kantava voima. Festarit järkätään nyt ilmeisesti viimeistä kertaa, mikä on aika perseestä kahdesta syystä. A) ensi keväänä ei ole koulun puolesta juuri mitään muuta odotettavaa kuin opintomatka ulkomaille (jonka määränpäätä emme muuten edes vielä tiedä, jiihaa!) B) Festarit järkätään nyt 9. kertaa, ei päästy edes viettämään kymmenvuotisjuhlaa ;__;

Festarien ohjelma ei onneksi kärsi opiskelijakadosta tänä vuonna paljoa, sillä tapahtumia on hieman vain fuusioitu yksiin ja tarjolla on muun muassa sillan alla pidettävä konsertti, toritapahtuma jossa on nähtävissä mm. surmanajajia teräspallossa, keikkajulistenäyttelyä ja erilaisia klubitapahtumia paikallisissa ravintoloissa. Itse en pahemmin ole tänä vuonna touhuissa (viime vuonna olin tuottamassa MUC Jazzia) mukana muuta kuin kävijänä, mutta yhdessä tapahtumassa esiinnyn toisena juontajana (vaihteeksi), ja sillan alla pääsen leikkimään tapahtumatekniikan parissa. Apuva.

Onneksi voin aina miettiä, what would Hugh Jackman do?

...Thanks, pal. Kampusfestari siis varmaankin vie suurimman osan ajastani seuraavan reilun puolentoista viikon aikana, mutta lisäksi koetan viimeinkin saada minun ja kaverin Mimicon-luentoa kasaan viikonloppuna... En itse asiassa ole varma olenko sitä edes vielä mainostanut. Nooo, sen aika koittaa sitten myöhemmin. On coniin kuitenkin vielä kuukausi.

Lyhyt ja ei-niin-ytimekäs postaus, mutta siihen saatte tyytyä. Tuli tätä kirjoittaessani mieleen taas pari hauskaa juttua mistä voisi kirjoitella kevään mittaan (en sitten tiedä milloin), lisää hieman samanlaisia teemapostauksia mitä Glee-blogaus oli. Mietteissä pyörii ainakin kymmenen rakkainta rojuani- merkintä ja teksti, jossa voisi esitellä mitä jänniä blogeja stalkkaan Blogistaniassa. Näihin kauniisiin sanoihin, hasta luego!

'Cause hey, I could be a superstar!

Writer: Iitu

Otsikko antaa ehkä tosi orastavaa vihjettä siitä millaista turinaa on tänä kauniina pimeänä perjantai-iltana miulla aikomus tarjota! Kirjoitin tuossa merkinnän-pari takaapäin sekalaista vuodatusta kaksikielisesti ennakkoluuloista ja rasismista, ja tänään aion puhua jostain mikä tavallaan koskettaa samoja vuodatuksen aiheita. Kyseessä on tv-sarja, ja se tv-sarja ei sitten ole Salkkarit, vaan:

Edustava kuva on edustava.

Glee on Amerikassa 2000-luvulla alkunsa saanut musikaalidraamasarja, jota on tällä hetkellä ehditty tuottaa kolme täyttä kautta. Neljäs kausi ilmeisesti pyörii paraikaa Jenkeissä, ja on täällä rapakon toisella puolenkin (onko muuten kukaan koskaan miettinyt, mistä tuokin termi on revitty?) ollut mahdollisuus katsoa sarjaa jo nuo kolme edellistä kautta! Tämä varmaan riittää teknisiksi tiedoiksi, siirrytään siihen asiaan...

Jossain telkkarimainoksessa sanottiin Gleestä näin "Glee is all about being yourself. No matter who you are, what you wear, or what you look like." Tai ainakin jotain tohon suuntaan, en ihan kunnolla muista. Sarjan idean voisi ilmaista esimerkiksi seuraavalla reseptillä:

1 opettaja, joka tahtoo pelastaa syrjäytyvät nuoret ja lopettaa koulukiusaamisen.

Lisää asiallisia kuvia, ettei vain tulisi liian asiaton postaus. Eiku.

1 kuoro, jonka jäseniksi värväytyy aluksi mm. tähden urasta haaveileva neiti Hollywood, koulun ainoa julkihomo, klassinen bad ass- Gloria Gaynor 2.0, pyörätuolissa istuva rillipää sekä änkyttävä aasialaisgootti. (Myöhemmin sakkiin sitten ilmaantuu mm. futareita, huutosakkilaisia, vaihtareita, Asperger-tapaus, laulukyvytön tanssinero sekä pakollinen koulukiusaaja-punkkari..)

(jaksosta jossa opettaja Schuella oli kuumetta ja hallusinaatioita, on ne oikeasti teini-ikäisiä..)

1 annos cheerleadereita + näiden ilkeä coachi, joka tahtoo lopettaa ko. kuoron jottei ilotyt- huutosakin määrärahoja leikattaisi kuoron kulujen vuoksi

1 helposti kiristettävissä oleva intialainen rehtori

n. 10 000 jäähilejuomaa päin pläsiä/tuotantokausi

1 Grilled Cheesus ja muita hauskoja (vain englanniksi toimivia vitsejä) kuten Acafellas, Saturday Night Glee-Ver ja Hairography

Yksisarvisia, läski kissa, homoisukkeja, mashupeja, Barbra Streisandia, joulua Star Warsin tyyliin,  hävyttömiä koulumusikaaleja, ja paljon muuta...

Lisämausteet:

Kisoja, mustasukkaisuutta, koulukiusaamista, syrjintää, Marc Jacobsin vaatteita, luottamuksen rakentumista, perhehuolia, opiskelua, ja ennen kaikkea - musiikin tuomaa vahvuutta ja karismaa.

Äskeinen resepti saattaa kuulostaa todella naurettavalta paketilta kokonaisuudessaan, ja myönnettäköön että itsekin olisin kohtalaisen kriittinen ohjelmaa kohtaan jos joku fani äkkiä päin pläsiä moisen paketin sysäisi. Siksi en jätäkään pöhinää tähän, vaan syvennän ylläolevaa, halusitte tai ette. En ruodi kokonaan suhdettani Gleehen koska puhuisin siitä varmaankin seuraavan viikon. Tai kuukauden. Kissus, miehän voisin puhua tästä vaikka kokonaisen vuoden noin 13 tuntia vuorokaudessa.

En vielä noin vuosi sitten ollut aivan järjettömän rakastunut Gleehen, tosin muistan että ostin ensimmäisen tuotantokauden äipänpäivälahjaksi - ja päädyin lopulta itse katsomaan kyseisen kauden viime syksynä alle viikossa kokonaan. Sattumalta tämän kauden kytättyäni huomasinkin, että kolmatta kautta aletaan näyttämään piakkoin Suomen telkkarissa... ja katsoin sitten toisenkin kauden kiireesti vajaassa viikossa ihan vain että voisin aloittaa kolmannen kauden iloisin mielin! Joka kaudessahan on se 24 jaksoa, niin ei kauheana ollut sosiaalista elämää noihin aikoihin...

Kolmannen kauden jossain välissä sitten tajusin, että rakastin sarjaa. Rakastin hahmoja, rakastin draamaa, rakastin kappaleita ja tulkintoja, enkä olisi malttanut odotella seuraavaa viikkoa, jolloin taas saisin rakastua sarjaan lisää. En tiedä millainen Glee-taikasauva minuun iski, mutta huomasin että sarja tunkeutui alati puheisiini - milloin puhuin aidoista ja hyvinrakennetuista hahmoista, milloin kehuin käsikirjoitusta jonka veroista harvemmin kohtaa nykypäivän saippuaoopperadraamojen keskuudessa. Jokainen jakso tuntui entistä... inhoan käyttää sanaa koskettavammalta, mutta se on totuus. Mitä enemmän hahmojen taustoja ja tunteita tarkennettiin, sitä enemmän tahdoin itkeä ja nauraa jaksoja katsoessani - samanaikaisesti!

Kaikki nämä tunteeni (ALL DEM FEELINGS) kuitenkin tuntuivat viimeistään hitsautuvan selkäytimeen kun tällä viikolla sain katsottua Glee - The Concert Movien. Uskomukseni oli, että kyseinen dvd-levyllinen sisältää pelkästään konsertin ja ehkä jotain hauskoja välispiikkejä, mutta kaiken sen väliin oltiin ympätty myös tosielämän tarinoita Gleetä katsovista nuorista, joilla elämässään on ollut jonkinmoisia hankaluuksia  erilaisuutensa vuoksi. Joukossa oli mm. reilun metrin mittainen cheerleader, entisen koulunsa koulukiusattu ainoa julkihomo sekä tyttö, jonka itseluottamuksen lämpötila hipoi miinus 666:tta. Toki tilanteet saattoivat olla lavastettujakin, mutta... mitä väliä sillä on?

Kaikkiahan meitä joskus potkivat mitkälie ihmiset, laamat tai muut ongelmat perseelle, eikä se elämä ole vain kermakakkua, mannapuuroa tai mansikkaa. Minulle tämä valkeni Gleen kautta - samaan aikaan olen onnistunut tajuamaan että ehkä olen luuseri tai ehkä en, mutta en silti missään tapauksessa ole vähemmän tärkeä tai turhempi kuin joku muu. Sarja on valanut minuun kummaa itseluottamusta viimeisen puolen vuoden aikana - uskallan tätä nykyä kulkea vapaammin ja keveämmin jaloin, enkä jaksa stressata loputtomiin sitä pitävätkö ihmiset minua outona tai joukkoon sopimattomana.

Syyni rakastaa Gleetä on puhtaasti se, että se käsittelee median vatkaamia aiheita tuoreesta näkökulmasta ja raikkaan käsikirjoituksen avulla. Sarjaa on ilo seurata (olipa sitten itse kirjoittaja, fani tai jotain muuta), koska hahmot todella elävät ja tuntuvat todellisilta. Sama koskee hahmokemioita - mitään ei tapahdu hetkessä, vaan pikkuhiljaa erilaiset hierarkiset roolit rapistuvat ja alta paljastuu aitoa, ehtaa ihmisainesta.

... Kuten kuvasta näkyy. En tällä kertaa pöpötä aiheesta sen enempää, päätin vain aukaista hieman tunteitani sarjasta, joka on antanut minulle niin lyhyessä ajassa melkoisen paljon. Toivottavasti en ollut totaalisen pöljä höpöttäjä, harvemmin kirjoitan mistään näin... höperöstä niin en ollut varma miten asiaa avata.

Ongelma on ehkä jollain tapaa psykosomaattinen. Oikeasti, eikö ole jotenki kornia että ihmisen itsevarmuuteen ja sosiaaliseen osaamiseen voi vaikuttaa yksi sarja muka näin paljon? Pitäisi varmaan nyt lopuksi vaan suesylvestermaisen coolisti todeta että tämä koko juttu oli yhtä tosi kuin että minä jonakin päivänä hankin permiksen ja kuusi lasta, katkaisen sitten munanjohtimet ja syötän ne vaikka kissalleni.

... Sen kissan nimi vois olla Kur. Kur Hummel.

Te varmaan arvaatte miten minä tämän merkinnän lopetan. Saatte sen selville klikkaamalla tästä.

.. Eiku oho. Painakaa sittenkin tätä.

P.S Loppuun vielä pakollinen uutiskevennys, sillä kaiken Glee-rakkauden lisäksi on tullut katsottua tosi laadukasta animea.

Ymmärrän tunteesi herra potta-bishounen. Mene terapiaan.