Kirjoittaja: Oliver
How do you do everybody.
Oon jotenkin onnistunut saamaan itseni tolpille peräti nyt jo päiväyksen ollessa vasta tiistaissa tällä viikkoa, ja raahasin elttaantuneet luuni siksi tänne että voisin kirjoitella kirjavan eläväni muutamien viime viikkojen tapahtumia muistiin.
At first, nope, still my scanner is not working, and still you're not goin' to get any series in here. Pahoittelut vaan. Ette vain osaakaan edes arvata miten monta kertaa mieleni on tehnyt potkia se rakkine hajalle, leikkiä päälle rock-tähteä ja viskata se härpäke ikkunasta jollekin onnellisemmalle. Mutta ei. Omatuntoni huutaisi varmaan vielä vuoden päästä miten ympäristö kärsisi takiani kun heittäisin roskat tuosta noin vain pihalle ja vielä väärään osoitteeseen. Plus syvällä sisimmässäni lienen kiintynyt mokomaan vanhaan rakkineeseeni. Olen synnynnäinen keräilijä, harvemmin haluaisin heittää mitään pois kun opiskeluaikoina oppi että kaikki mahdollinen pikkukrääsä voi olla itselle hyödyllistä. Arkistojeni pohjalla taitaa vieläkin olla säilykepurkkeja noilta ajoilta... oi nuoruutta <3
Duunissa on kerrankin mukavaa. Saattaa johtua siitä että on kevät ja vettä tulee päivittäin vain korkeimmillaan viisi tuntia, ja muuten paistaa aurinko. Töissä ihmiset ja no tietysti minäkin on lupsakoista ja nautiskellen me yhdessä sitten piirrellään mukavansarkastisia sarjakuvia pitääksemme mielemme virkeinä ja realistisen vakavina. Pitäähän ihmisten elämää edes jollain tapaa inhostuttaa näinkin upean sään suosiessa. Viime aikoina kaverit on alkanut ehdotella viikonlopputerasseja mutta en vielä halua astua ulkoilmaan nauttimaan auringosta. En ainakaan liian usein.
Lauantait muodostavat tässä yhtälössä poikkeuksen.
Viimeksi mainitsin (taisinpa olla darrassa lallallaa) siitä hitusen epäonnistuneesta pubireissustani missä kohtasin sen yhden miekkosen nimeltänsä Constantino. Enkä sitten älynnyt edes kysyä miehen sukunimeä, hienoa Oliver. Saa antaa aplodeja, kiitos. Mutta asiaan. Itseäni jäi ainakin pirkuleesti vaivaamaan se millä tavalla meikäjätkä jätettiin kuin nalli hikiselle kalliolle makailemaan ja ukkeli sanoi puffsh- katoan moi ei soitella. Tai eipä edes sanonut sitäkään. Voi kermaviilikiisseli että pistää vihaksi ja korpeaa syvältä. En haluaisi aihetta liikoja suurennella, koska muistan illasta vain murto-osan kun baarimikolla ei näennäisesti ollut mitään sitä vastaan että tilasin kossubatteryä toisensa perään, taisi olla pääasia että yksi maksava asiakas lisää ja että tämä pysyi sen verta kuosissa ettei kahakkaa alkanut aiheuttaa.
Lauantaina sedän tuossa baarissa nimeltänsä Criquettes tapasin, ja siitä lähtien jokaisena lauantai-iltana olen pyrkinyt olemaan paikalla odottelemassa, olisiko itselläni vielä mahdollisuuksia selitellä ja pyydellä anteeksi hämäräperäistä humalakäytöstäni. Mies ei kuitenkaan ole silmiini missään välissä vahingossakaan eksynyt. En nyt väitä että olisi pubia alkanut kokonaan kiertämään ympäriinsä tiedustellen että "Onks Connyy näkynyt ja sillai?" mutta on minullakin silmät päässä eikä tämä Criquettes edes hirmuisen iso paikka ole. Mutta... en jaksaisi luovuttaakaan.
En kamalan usein jaksa haikailla menneiden perään yleisellä tasolla, jos asiosta jää loppupeleissä hyvä maku suuhun. Constantino on yksi näistä erheistäni, jotka haluaisin vielä korjata - tehdä hänelle selväksi etten aina satu olemaan kännissä utelemassa millainen seksuaalinen suuntautuminen ja kaikkea muuta mielenkiintoista tyypin vaatteiden alta löytyy. Okei tuo kuulosti rivolta niin ... sanotaan että millainen tyyppi se joku oikeesti on. Mä ainakin haluaisin oppia tuntemaan Constantinoa, vaikka se kuulostaakin typerältä. Tai ehkei sittenkään... Mysteerithän saa ihmisessä aina kohoamaan uteliaisuuden tunnun.....
Taistelu jatkuu. Pää pystyssä muttei nenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti