Auts.

Kirjoittaja: Oliver.

Jos mun elämälläni olisi naama, mottaisin sitä. Onneksi muut mottailevat sitä tosin mun puolesta. Kiitos näiden ihmisten mun toinen silmänympärys on tällä hetkellä turvonnut kauniin harmaansiniseksi.

Toisinaan mä mietin oikeasti että lopettaisin tämän kaljoittelun.. Voisin oikeastaan periaatteessa kertoa taas, mitä kaikkea mä olen onnistunut elämälläni mokailemaan viimeisten kolmen viikon aikana, eihän nää sananpuolikkaat varmaan ketään auta.

Pari ekaa viikkoa viime merkinnän jälkeen meni jees, vaikkakin taas tulltu tehtyä muutaman täysin turha baarireissu, eksyttyä huonoihin bileisiin etsimään jotain tekemistä, ja päädytty sitten potemaan pienimuotoista krapulaa. Töissä on tullut käytyä reippaasti, että mun palkka ees vähän juoksis. Tänä kesänä mulla siintäis haaveissa lähteä jonnekin ulkomaille, tai vähintäänkin kiertämään Britaniaa junilla ympäriinsä, etten jumiutuisi tänne odottelemaan että yksi naama ilmestyis edes kerran mun ilokseni baariin.

Tai no.... ilmestyihän se. Tuossa juurikin viime viikonloppuna, mutta en voi sanoa että mulle siitä reissusta jäi mitenkään liian iloinen fiilis, tai jos nyt rehellisiä ollaan, niin mulla maistuu veri suussa toisinaan vieläkin. Se alko se ilta ihan normaalisti, mä lähdin yhden tuttuni Henryn kanssa istumaan yksille laseille lauantaina, ja mä jauhoin sille pitkän stoorin siitä, miten mua risoi ku en vieläkään ollut saanut käsiini sitä hiton Connya. Henry on oikein ymmärtäväinen tyyppi, ja nyökkäili mulle kiltin hyväksyvään tyyliinsä kaljalasinsa takaa. Mää päädyin sattumalta selittäessäni katsomaan baaritiskin reunalta ovelle - ja voi juma eiköhän se ollut kukaan muukaan kuin Herra Mysteerinen, joka oli pakoillut mua viimeiset pari kuukautta. Enemmänkin.

Oon aina ollut toiminnan miehiä, joten kun arvoisa herra Frost havaitsi pörröisen pääni tiskillä ja oli saman tien ottamassa ritolat, niin kipaisin kiireisesti jäppisen perään, viitsimättä sanoa edes moikkaa Henrylle tai jaksamatta juoda siideriä loppuun. Mutta kun mä kadulle pääsin, tajusin Connyn vilahtavan nurkasta, ja automaattisesti lähin seuraamaankin. Mun päässä kiehui känninen sappi, mä tiivistin askeleita ja ähisten kyrpiintyneenä että saisin sen kiinni selityksiä varten. Hetken aikaa mä sitä sainkin etsiä kaduilta, kunnes melkein sattumalta äkkäsin tutun selän, tarrasin siitä kiinni ja päästin pitkän liudan vitutusta suusta ulos. Koko toimituksen ajan se vaan tuijotti mua kuin ei tuntis, ja mun vaiettua se näytti siltä kuin haluisi juosta suoraan äidin syliin tai vähintään lähimpään taksiin.

Sillä hetkee ei mulla riittänyt känninen ymmärrys, että jaksaisin olla sitä kohtaan mitenkään reilu tai kiltti. Mää tässä olin ollut tietämättömyydessä ihan liian kauan, joten välittämättä siitä sattuko se vai ei, läimäytin reippaasti miestä poskelle, käänsin selän ja olin jo lähtemässä takaisin baariin. Homma meni kuitenkin ihan toisin kun Conny ei näemmä pitänyt tästä mun aggressiivisesti puolesta, ja kosti sen sitten samalla mitalla.

Nojaa. Se tappelu ei kestänyt kauaa mutta ei se kummemmin päättynytkään. Mä päädyin sen luokse kohtuullisen kiihkeille jatkoille, pidettiin yhtä aggressiivisesti kivaa ja epäkivaa, ja seuraavana aamuna olin melkeen ylpee kun heräsin vain jonkin verran darrassa. Mut tällä hetkeä kaduttaa. Noista jatkoista on hitto se kolmisen päivää nyt, ja mun selkää särkee vieläkin. Lieneekö sinne ilmaantunut ainakin pari mustelmaa, en oo tarkasti tosin tutkinut.... Mää yritän rampata töissä toki, mut tekee sekin kipeää. Vielä enemmän ketuttaa etten vieläkään saaut edes numeroa voi rtyhugkmjyhgcvfedgtyhngnghgf!!!!!!! AAAAAAAAAAAARRRRGGGH.

Turhauttaa. Miten sitä voi selkeemmin ilmaista. 8)))