Uhrautuminen.

Kirjoittaja: Hugo.

Matkustat toiselle puolen kotikaupunkiasi vain jottai voisit auttaa tuttavaasi kantamaan raskaanpuoleiset kauppakassit kotiin, vaikka pyöräsi renkaat ovat vain puolillaan ilmaa, eikä pumppua löytynyt mistään. Kiitokseksesi saat vaatimattomasti kupin kahvia, muutaman keksin sekä viihdyttävää seuraa. Kotimatkasta kastut, mutta kestät sen urheasti hymyillen.

Toisena päivänä ystäväsi kertoo sinulle tarvitsevansa apua esitelmänsä teossa, vaikka itse olet lopen uupunut, väsynyt ja haluaisit vain levätä, koska olet itse juuri saanut suoritettua kaikki mahdolliset koulutehtävät, mitä siksi viikoksi olet saanut. Kuitenkin, jokin sisälläsi kehottaa sinua toimimaan yliteholla vielä hetken, vain jotta kaverisi pääsisi läpi kurssistaan, eikä hänen valmistumisensa muutaman vuoden päästä olisi kiinni vain tekemättömistä tehtävistä.

Ylläolevat ehkä valaisevat hieman tämänviikkoista aihettani. Uhrautumista. Uhrautuminen herättää useimmissa sanan kuulevissa ihmisissä aluksi varmaankin melkoisen negatiivisia mielikuvia, kun ajatellaan, mistä sanasta uhrautuminen on muunnos – uhri. Uhreista oma mieleni suuntaan ainakin askeleensa varhaisiin ajanlaskumme aikoihin, kun uhrit olivat lujasti sidoksissa erilaisiin uhrilahjoiin. Uhrilahjoillahan saatettiin tarkoittaa myös ihmishenkiä.Ei kenties aina, mutta useimmiten jumalille lienee uhrattu viattomia ihmis-tai eläinhenkiä, jotta jumalat pysyisivät leppeinä eivätkä tuhoaisi likaisia, epätäydellisiä ja ainaisesti syntisiä ihmisiä.

Nykyäänhän uhrilahjat eivät kuulu tavalliseen siviilisaatioon. Toki erilaiset uskomukset, että uhrilahjoilla voi pelastaa itsensä kadotukselta, pahalta lopulta ja muilta onnettomuuksilta, saattavat joissakin uskonnollisissa lahkoissa jyllätä vakainakin, mutten itse oman elämäni aikana ole näihin tapauksiin oikeassa elämässä tapahtunut. Toki nämä uskonnot, niiden ilmiöt ja äärimmäisyystapaukset ovat luettavissa erilaisten lehtien ja lähdeteosten sivuilta.

Mutta kun siirrytään ajattelemaan itse uhrautumista, se ei tosiaankaan todellisuudessa ole lähelläkään sitä, mitä uhraaminen on ennen tarkoittanut. Uhrautuminen voi nimittäin nykypäivänä olla merkki myös lähimmäisenrakkaudesta. Tällä viittaan siihen, että ihminen, joka on valmis tekemään esimerkeissä kuvailemiani uhrauksia, on erittäin ihmisläheinen, ystävällinen ja halukas pitämään kiinni hänelle tärkeistä ihmisistä. Tällöin hän voi hyvinkin pyrkiä tekemään kaikkensa, että miellyttäisi muita, ja että muut pitäisivät häntä lojaalina, uskollisena ihmisenä, jolle voi uskoa huolensa ja murheensa, ja joka toimii sinä olkapäänä, jota vasten voi itkeä.

Pahimmillaan uhrautuminen voi tosin johtaa negatiivisiin tuloksiin. Erittäin helposti on johdettavissa ideaalista 'Lojaali, uskollinen ja ymmärtäväinen' vähemmän miellyttävä kolmikko 'Manipuloitavissa, helppo käyttää hyväksi, ylikuormitettavissa omilla murheilla'. Vaikka mielestäni uhrautuminen onkin ihmisessä piirre, jota olisi syytä arvottaa, huomaan kyllä sen, että liian helpolla kyseisen luonteenpiirteen omaava joutuu muiden pompoteltavaksi, juoksupojaksi suorittamaan muiden tehtäviä. Fakta on se, ettei ihminen voi uhrautua muiden käytettäväksi koko elämänsä ajaksi. Elämä on tehty elettäväksi, ei uhrautumisen takia. Silti surullisen moni nykypäivänä ei tajua tarttua omaan onneensa kiinni, tai metsästää sitä.

Uhrautuja muuttuu helposti marttyyriksi, jos hänellä on siihen minkäänlaista taipumusta. Uhrautujan asenne voi kokea nimittäin kovan kolauksen hänen tajutessaan, että ellei hän kehitä itselleen uutta ideaalia, jonka mukaan toimii, ja päätyy jatkamaan samalla tyylillä koko loppuikänsä. Marttyyriys puskee hänen ulkokuorestaan läpi. Se ei ehkä näy siinä, mitä hän tekee ja miten hän asioita tekee, mutta kasvoista ja elekielestä voi helposti huomata, milloin uhrautuja huomaa päätyneensä liian pitkälle oman myöntyväisen, uskollisen ja hyväksikäytetyn roolissaan.

Vaikka liian pitkälle mennessään oman aikansa uhraaminen on kiusallinen tapa, on loppuun todettava, ettei ilman uhrautumista voi elämäänsä periaatteessa edes elää. Ihminen, joka elää vain itseään varten, on huomioimatta muita, laiminlyö asiat ja tehtävät, jotka eivät häntä liikuta ja sulkeutuu kokonaan minäkeskeisyyteensä, on päivänselvästi menetetty tapaus. Henkilö, joka ei uhraudu, likaa siinä kuvaannollisesti sanottuna vain omat vaatteensa, ja tämä likapyykki vain kasvaa, ellei hän osaa parantaa onnetonta 'Minä itse'-ajatteluaan.

Loppuun vielä viikon lisätehtävä.

Päivä 9 - Mitä teen 15 vuoden päästä

Olen suunnitellut elämääni tästä eteenpäin vain muutaman vuoden, eli valitettavasti joudun suunnittelemaan tähän tehtävään vastauksen melko lailla improvisaationa.

Luultavasti, kunhan olen valmistunut yliopistosta, lähden ulkomaille, mieluiten Wieniin oppiin ja pyrin opiskelemaan johonkin, joko yliopistoon professoriksi, taikka vastaavasti normaaliin kansanopistoon luennoitsijaksi. Luultavasti vielä seuraavat viisi vuotta vietän tiiviisti opiskelijana, ellen pidempäänkin. Toivottavasti pääsen valmistumaan ammattiin, muutan jonnekin kauemmas Ranskasta, koska ilmasto täällä tuntuu minulle jollain tapaa liian... ahtaalta. Ehkä tällä logiikalla siksi, tuolloin kun olen noin 35-vuotias, olen työssä, vietän tavallista, kohtuullisen vakaata elämää, ja toivon että elämälläni on jokin suurempikin merkitys kuin valkeiden seinien tuijottelu. Hyvin kaukaisena ajatuksena jossakin tajunnassani siintää mahdollisesti myös parisuhteen toivo.