Kirjoittaja: Hugo.
Tervehdys kaikille, ja minunkin puolestani mukavaa ja tyyntä kesää. Voisin aloittaa kirjoittamalla tänään oikeastaan muutaman rivin kesäsuunnitelmista, jotka omalta osaltani käsittävät paksun pinon kirjallisuuden, filosofian ja psykologian klassikoita. Tavoitteenani olisi lukea ainakin muutaman suuren filosofin, Platonin ja Aristoteleen varhaisimpia oppeja, ja kirjallisuuden puolelta haluaisin tutustua ensimmäistä kertaa tarkemmin pohjoismaiseen tuotantoon. Tunnustan heikkouksiksini vanhat rikosdekkarit, joiden lukemisesta nautin eritoten pimeänä myrsky-yönä, kun ilma on kaikkein pelottavimmillaan. Kaipa sitä voisi sanoa jonkinlaiseksi... yllytyshulluudeksi. Psykologian puolelta haluaisin vähän tarkemmin pureutua sosiaali- ja kognitiivisen psykologian piiriin. Olen jo aloittanut projektini lainaamalla vinon pinon klassikoita kirjastosta, menen suurin piirtein ensimmäisen kirjan loppupuolella.
Tämän lukukesäni keskellä myös tänne kirjoittamiseni saattaa hieman hidastua, välttämättä en jokaisella viikollani edes kirjoita. Olen kuitenkin jo onnistunut varaamaan itselleni sijaisen. Tuttuni yliopistolta, Charley Rochette, jonka kanssa en mitenkään parhaimmiten tule toimeen, mutta tulen kuitenkin, tulee tilalleni. Saatte itse muodostaa hänestä mielikuvanne, mutta voin sanoa, että temperamenttia häneltä ei puutu. Eikä mielipiteitä.
Minulla oli tosin tälle päivää vielä aihe, mistä kirjoittaa. Onnekseni sain lyhyet muistiinpanot aikaiseksi jo viime viikolla, että tekstini ehkä on luistavaa. Kirjoitan tänään ihailusta.
Ihailua voisi muutamalla sanalla kuvailla 'kunnioitukseksi jotakin henkilöä kohtaan, johonkuhun jota haluaa pitää suuressa arvossa'. Tällaisia henkilöitähän voi olla monenlaisia, he voivat olla kunniallisia, kunniattomia, suuria saavutuksia suorittaneita, positiivisia, henkilöitä jotka tietävät mitä elämällään haluavat tehdä, ja joilla on selvä suunta johon he pyrkiä haluavat.
Jotkut voivat pitää ihailua jonkinlaisena suunnalle omalle elämälleen, eräänlaisena suuntaviivana jota pitkin haluaa ja kannattaa kulkea. Kun ihmisellä on joku, jota hänen on helppo ihailla, on tällä varmaan itselläänkin helpompaa pitää päätään pystyssä ja olla avoin uusille ideoille, ajatuksille ja suunnitelmille, ja muutenkin kaikelle mitä hän elämässään tekee.
Ihailun tunne ei välttämättä kuitenkaan aiheuta tällaisia ajatuksia. Joistakin on vain mukavaa pitää jotakuta korkeammassa arvossa, mutta tämä ei välttämättä hänen oman elämänsä laatuun. Loogisesti tämän voi sanoa niin, että punkkari saattaa kunnioittaa suojelupyhimyksiä muttei vastaa näiden ihanteisiin siitä, millainen ihmisen tulisi olla.
Kolmas ihailun tyyppi on karkeasti sanottuna se, kun homma menee liian pitkälle, ja ihailusta tulee pakkomielle. Useimmat vainoajat ja häiriköt syntyvät tällä tavoin, kun he alkavat liikaa ihailla jotakuta, ja päätyvät useimmin kuin kerran syventymään ihailemansa henkilön elämää pintaa syvemmältä. Tästä ilmiöstä lienevät todisteena useat niinsanotusta 'stalkkeri'-aiheesta tehdyt elokuvat, kirjat, dokumentit ja niin edelleen.
Ihaillahan voi tunnetusti monella lailla. Toiset keräävät seinänsä täyteen valokuvia, julisteita, nimikirjoituksia, kuuntelevat suosikkiyhtyeensä levyt moneen kertaan läpi, näkevät 'idoleistaan' unia, haavekuvia, maalailevat näistä omat mielikuvansa ja kuluttavat elämästään mahdollisesti suuren osan ihailun sumentamin silmin. Tuo katse on kuitenkin tärkeä huomio - joistakin ihailun voi nimittäin nähdä silkasta eleestä, jonka tämä esimerkiksi silmillään tekee aina puhuessaan ihailunsa kohteesta. Hieman yksinkertaisemmin sanottuna, ihailun voi näyttää myös silkalla elekielellään.
Ihailulla voi toki olla myös esteensä, ja näitä esteiden syitä voi olla useitakin kymmeniä. Yleisimpiä taitavat silti olla mm. ystävien ja läheisten kielteinen asenne ihailun kohteeseen, yleinen sosiaalinen paine (sosiaalinen paine tosin voi olla syynä myös sille, että jotakin asiaa on ihailtava ja kunnioitettava, jos muut sitä myös pitävät korkeassa arvossa), sukupuoliin kohdistuvat normit (onko hyväksyttävää, että vanha herraskainen mieshenkilö ihailee alaikäisten teinityttöjen ulkonäköä avoimesti, jos yhteisön normit eivät sitä salli?) tai kulttuuriset erot (onko intialaisella, jyrkästi naiseksi kasvatetulla maahanmuuttajatytöllä lupa pelata esimerkiksi jalkapalloa uudessa asuinmaassaan?)
Muutaman sanan voisi mainita varmaankin myös tunteesta, joka ihailuun saatetaan nimensä puolesta sekoittaa, nimittäin ihastumiseen. Näiden kahden tarkin ero lienee, että ihastumisessa kyse on tunteesta, ihailussa lähinnä... en ole vama voiko sanoa elämäntavasta, mutta joka tapauksessa, ihailu on enemmän tunteista kumpuavaa toimintaa. Ihastus voi kestää vain hetken, tosin niin voi ihailukin, kenties se on näille yhtenäistä. Ihailun perustana myös saattaa piillä vahva ihastuksen tunne, mikä toiminee linkityksenä aiemmin mainitsemaani ihailun pakkomielteistymiseen - tunne ihastumisesta saattaa johdattaa ihailijan väärille vesille ja noloihin tilanteisiin, jos huonosti käy.
Ihailusta voisi varmaan ladella vielä tekstiä ummet ja lammet, mutta silmäluomiani alkaa tässä välissä painaa enkä pidä loppuja muistinpanoista läheskään julkaisun arvoisina, joten taitaa olla aika lopetella. Vietän loppuviikon isäpuolen viinitilalla, jossa ei tunneta sanaa Internet-yhteys, niin että merkintäni loppunevat hetkeksi aikaa tähän. Viettäkää kesää kohtuudella ja muistakaa hymyillä vaikka sataa vettä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti