Synttärit, megapostaus part 1.

Kirjoittaja: Aron.

Yay, tuli täytettyä pitkästä aikaa vuosia! Viime kerrasta ehtikin vierähtää jo likimain kai päivälleen se vuosi. Kiitoksia kovasti muuten Facebookissa onnistuneesti onnitelleille Kaisalle ja Anskulle, tuli perille mutta kävin uudestaan kyseisessä mestassa vasta viikonloppuna (oli niin kaamea krapu- no ei oikeasti.), niin en tohjennut alkaa vastailemaan :o

Hmm no synttärinähän on taipumus tässä iässä viettää kovanpuoleisia ryyppäjäisiä ja halata seuraavana päivänä puolet ajastaan vessanpyttyä, mutta oman laihanpuoleisen kehoni alkoholinkestokyky on aika sontaista luokkaa, joten sanoin Izullekin suoraan että tänä vuonna minä en mielellään menisi baariin. Eikä onneksi muillakaan kavereilla ollut siihen suuntaan kovaa halua, mitä nyt duunissa muutamat ihmiset yritti alkuviikosta jo houkutella lasillisille MASSiin.

Mutta koska tosiaan olen nynny niin päätin lähinnä viettää rauhalliset ikääntymispippalot, syödä yksinkertaisesti vaikka liikaa kakkua ja kutsua kavereita Izumille pitämään kivaa.

Tähän tyyliin ^

Voitte oikeastaan melkein arvatakin, ettei mun mielipiteitä taaskaan kuunneltu ja Sasu, Koishi ja Taiyô onnistui kääntämään Izumin pään niin että rauhallisen mässyilymeininkien sijaan mut raahattiin venkoilemaan 

ympäri kylmää ja talveen päin liukenevaa Tokion keskustaa.

Koska kavereilla oli taas budjettina suurin piirtein se kolmetuhatta jeniä, niin että ne oli onnistuneet järjestämään mulle herttaisen piknikin ja näytelmäinsa.... ista.... Izumi käytti jotain hienoa sanaa, siin oli instaa ja laatiota, en iha kunnolla muista miten se meni. Mut ne oli panostaneet sillain että jostain vohkineet okonomiyakia, sellasta kastiketta siihen päälle ja tätä rataa. Koska pihalla oli aivan järettömän kylmä, maksoi jokainen ittensä sisään metroon (maksoi ja maksoi, Sasu, Koishi ja Taiyoo onnistu vaan livahtaan puomeista ilmaiseks läpi) ja siellä me sit istuttiin penkeillä niin kuin ennen vanhaa ja ahdettiin napaa täyteen.

kodikkuuden huipentuma <3

Piknikin jälkeen tuli vaihdettua paikkaa keskustaan ja auringonpaisteisen kirpeään alkutalven viileyteen, missä ne sitten esitti sen maailman hienoimman näytelmänsä. Olivat tehneet jonku... pirun kauniin elämänkerran musta sillai että Sasusta tehtiin mun äiti, Koishin päähän pantiin pari banaaninkuorta mitkä oli kovasti esittävinään vaaleaa tukkaa ja oli ne saaneet Fudan suostuteltua Izumin rooliin..... arvatkaa naurattiko? Parhaita kohtauksia oli jotku missä kerrottiin miten mä lastenkodissa tuhrin naamani tyttöjen meikeillä, maalasin huulipunilla hymynaamoja seiniin ja mittasin strategisia mittojani kymmenvuotiaana viivaimella koulun vessassa (se tosin oli keksitty juttu. Oikeasti. En ole mittaillut.) 

Katuelämästä kerrottiin lähinnä kaikista kerroista kun mä olin laihuuteni takia pudotellut housuja pitkin poikin kyliä, nukkunut monia öitä pahvilaatikossa karvaiseen villahuopaan verhoutuneena ja tietysti siitä mitä kaikkea typerää olin syönyt ettei nälkä tulisi. Esimerkkinä tietysti kauniita rottia, kissanhiekkaa ja koirankakkaa unohtamatta sisiliskon häntiä. Izumilla ei jostain kumman syystä ollut tarinassa suurtakaan roolia, mutta Koishi kertojan roolissa ilmoitti vain että meidän suhde on niin täynnä lääppimistä ettei siitä kukaan kuitenkaan jaksaisi kuulla. Siksipä lähinnä Izumia kuvattiin jörrikkänä joka raapi paljasta mahaansa ja luki silmät selällään novelleja samalla kun Taiyoo-Aron piirteli sen käsivarsiin sydämiä ja tähtikuvioita.

Näytelmän kesto taisi olla melkein kolmisen varttia, ja jengi tuli siihen nauramaan. Noloksi lopuksi kaverit sitten kehotti kaikkia laulamaan päivänsankarille. Perkele.

Onneksi päivä alkoi siinä vaiheessa jo sen verran kylmentyä, että mun kadulla viihtyvät kaverit päätti lähteä turvakotia päin. Fuda ja Shizukin ottivat ritolat, mutta surkuteltavaa kyllä, oli Izumilla sen verran meno päällä että se halusi jatkaa mun kanssa leikkimistä.

Kerrankin mä toivoin että se olisi halunnut vaan mennä suoraan kotiin nukkumaan, mutta sen sijaan se raahasi mut kanssaan takaisin metroasemalle, ja pakotti mut hyppäämään seuraavaan metroon mikä oli lähdössä. Mutta se on jo toinen tarina, josta lisää joskus toiste! (Oon aina halunnu sanoa noin ;D)