Kissa tietokone auringonkukka hevonen

Kirjoittaja: Iitu.

Koska meidän kissa on söpömpi kuin meidän Iitu.

Heipparallaa kaikki ihanat tai epämääräiset seuralaiseni, tai siis seuraajani!... Jos teitä tuon iskureplan jälkeen tänne enää jää, niin tanssin viikon Bonamanaa ja Caramelldansenia sekaisin. Ja heti ensimmäiseksi varmennus - minä en kirjoita tätä postausta humalassa vaikka kuulostankin siltä jo alkumetreillä. Asiahan on niin, että paahteinen, noin kolmekymmentasteinen luonnonilmiö joka tunnetaan lyhyemmin käsitteenä helle, on pehmittänyt aivojani onnistuneesti jo noin viikon verran ja saanut ajatustoiminan hidastumaan entisestään. Ponnistelut tehdä elämällä ovat silti olleet kovia, ja ohessa siitä muutama todiste:

Kuva, joka kiteyttää sen mitä kulttuurituottajat oikeasti opiskelee... Okei jos ette tajunneet, niin se oli sitten vitsi. Aloitin tuossa viime viikolla kunnolla pakertamaan yhtä kesäopintojaksoa nimeltään Liikeilmaisu ja visuaalinen teatteri, johon ilmoittauduin viime huhtikuussa... Jolloin myös sain ne ennakkotehtävät, minkä palautus on.. kahden viikon päästä. Tuolloin kuljin keveästi asenteella "Teen ne sitten loppukesästä, miullahan on nyt kesäloma ja ekasilmäykseltä ne tehtävät näytti aika tosi helpolta 8DD" Noh, jälkiiviisaanahan on todella helppo puhua.

Kuten totesin, kyseessä on liikeilmaisun opintojakso, eli voi päätellä että kun tuo teoriaopetus ensi kuun lopulla starttaa, niin mie tulen liikkumaan ja keikuttamaan hehkeää skandipersaustani mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Hiukkasen jännittää, mutta onneksi en ole yksinäni itseäni mokaamassa. Alla sitten pieni sneak peak siitä, millaisia tehtäviä tässä on päässyt pakertamaan:

Pahin kiirastuli tämän homman osalta on ollut kääntää tuota ylläolevaa tekstiä, joka onneksi on kirjoitettu englanniksi eikä esimerkiksi kantonisella kiinalla tai vaikka hanguleilla. Ongelmia on kuitenkin ilmennyt tässä kielen, hmm sanotaanko... tyylissä. Ohessa pari esimerkkiä lauseista, jotka ovat saaneet minut repimään aivojani moneen suuntaan (osa kauniisti finglishiksi!)

1. Ausdruckstanz - Pina Bauschin julkistama uusi ecce homo-pathos-vapaa universal fatalism
2. Kohtausten kronologisuus is equally inadequate
3. Katsoja ei ole enää consumer of inconsequential pleasures, vaan todistaa versiota todellisuudesta
4. Key definitions of didactic theatre on löydettävissä Tanssiteatteri Wuppertalissa, vaikkei didaktiivisuutta ääneen todetakaan
5. If a logic excists, it it not a logic of the consciousness, but of the body, one that adheres not to the laws of causality but rather to the principle of yhdenmukaisuus
6. Bausch starts from the internalized norms and conventions

... Tosiaan, tekstihän oli siis kymmenen sivua pitkä niin että kunhan saan nuo 2½ viimeistä sivua käännettyä niin voin tuntea olevani taas vähän parempi kapulakielen kääntäjä. Nostan hattua toki myös teille, jos tuollaisten kränäpänätöttöröö-lauseiden kääntäminen sujuu kuin joisi saunaämpärillisen vettä. Lopuksihan vielä vähään tuosta referaatin, tiivistäen kaiken tuon roskan noin kolmeen sivuun. Ihanuutta ihanuutta, pääsen horisemaan kolme sivua soopaa teatterista, jossa ei keskitytä siihen miksi asioita tehdään, vaan miten ne tehdään sekä keskitytään siihen että keholla itsellään luodaan tarinoita ja vaikka hahmoilla olisikin moraalikäsityksiä, niitä ei saa liian voimakkaasti tuoda ilmi tai yhteiskunta ottaa nokkiinsa ja pesusieni. Hitto haluan isona absurdistiksi, niin saan kirjoittaa jotain tuollaista.

Mutta asiaan seuraavaan, josta ohessa pari kuvajaista:

Ensinnäkin - EI, en ole tekemässä Hetalia-cosplayta vaikka Itaria tuossa söpönä pizzaa narskuttaa ja on niin moe ettei sanotuksi saa. Mutta joo, cossia olen silti uutta aloittelemassa - tai ainakin kovasti olen aikeissa alkaa suunnittelemaan sitä. Sen suurempia vinkkejä en tässä välissä tiputtele. Sitä vaan että hahmo on mies ja minä tykkään siitä. Ja sen seiyuu on biseksuaali. Ooh-la-laah. Puku olisi tulossa Traconiin joka on reilun kuukauden päästä, mutta siitä kerron vielä myöhemmin.

Lopun ajasta olenkin oikeastaan vain lukenut Oscar Wildeä, derpannut kaverien kanssa ympäriinsä, pelannut Mölkkyä ja ruskettanut varpaitani, nukkunut peevelisti, syönyt sitäkin enemmän ja tehnyt sataatuhatta muuta tylsää asiaa tai härpännyt seuraavaa:

On siis tullut taas vähän kirjoiteltua muutakin kuin niitä koulutehtäviä.... Krmhn, niin, syy siihen miksen ehkä ole aikaisemmin tarttunut noihin ennakkotehtäviin ja väsännyt niitä pois alta vaikka ennen elokuuta. NO JAA, kaikellehan on aikansa! Mutta joo. Muutama ihminen ehkä tietääkin että olen aktiivisesti toiminut slash/slice of life-kirjoittajana noin parisen vuotta, ja väsännyt nyt noin... huhtikuusta saakka viimeisintä työtäni joka kulkee nimellä In the city of Blinding lights. Pähkinänkuoressa pieni pala juonesta: tarinassa on 20 lukua + prologi, se sijoittuu New Yorkiin missä värikäs kaveriporukka elää tavallisen värikästä elämäänsä kaupungin valojen alla. Keskushahmona toimii alati kamera kädessä kuljeksiva Chester, tyttö jonka nimen melkein muistat mutta silti tuppaat sen unohtamaan. Tämä eläväinen, iki-iloinen tosielämän valopää *köhFurubanTohruköh* kylvää ympärilleen hattivatinsiemeniä ja muuta veikeää, ja valaisee hymyllään niin kirkkaasti että ohikulkijoiden pitää käyttää melkein metallista kilpeä etteivät sokaistuisi sen takia. Meni ehkä hieman liian eeppiseksi, mutta syyttäkää siitä tätä keliä.

Tässä välissä varmaan puolet huutaa, että kamoon, tuohan on melkein samanlaista kukkua kuin Frendit tai Gossip Girl. New York? Valopäinen päähenkilö? Nuorisoelämää? Klubeja, humalaa, musiikkia, unelmia? Kliseitä ja mauttomuuksia ja muuta mukavaa. No sitähän se päällisin puolin taitaa ollakin.

Mutta siellä on kaikkee muutakin kivaa. Jos ikinä innostun, niin lykkään sen tarinan osissa tänne kunhan se on valmis. Innokkaimmat (jos sellaisia oikeasti löytyy, lol), saavat halutessaan tsekata, millaista matskua koko tarina on, klikkaamalla tästä. (Sinne pitää tosin rekisteröityä, koska tarina on K-15.)

Loppuun meinasin taas jauhaa asioita, mistä ajattelin vielä tällä viikolla puhua, muun muassa animesta Terra E sekä aikomuksistani syväanalysoida levy nimeltä Sexy, Free and Single, mutta jääkööt toiseen kertaan. Onhan tässä näitä päiviä vielä ainakin kuusi. Mutta lykkään tähän sen sijaan tuon Kaupungin valojen 'trailerin', josko se ketään innostaisi. Heippa!

Prologi

Kellon viisarit olivat valuneet jo puoli kolmeen aamulla, eikä uni vieläkään tullut kirkkaanvihreisiin silmiin vaikka niiden omistaja oli ollut hereillä jo miltei kaksi vuorokautta putkeen. Pää, jonka hiukset oli aiemmin edellisenä iltapäivänä parturissa leikattu tyylikkääksi irokeesiksi ja sävytetty shokkivärillä oranssiksi, tuntui raskaalta kantaa. Tajunta oli silti täysin hereillä, ja yritti tarttua yhteen useista kymmenistä irtaimista ajatuksista jotka vilisivät pitkin pääkoppaa. Tyttö oli harrastanut aivokuurupiiloaan koko yön nukahtamatta, eikä ollut löytänyt vielä ensimmäistäkään piileksijää.

Tyttö vilkaisi määrittelemättömän ajan kuluttua jälleen kelloa. Kolme minuuttia yli neljän, vaikka se aika jonka hän oli pitänyt silmiään kiinni oli tuntunut kolmelta päivältä. Turhautuneena hän nousi istuutumaan leveällä vuoteellaan jonka lakanat oli myllännyt tuhannen kurtuille, ja tuijotteli paljaita jalkojaan jotka kapeassa katulampun valossa hohkasivat fosforimaista kalpeutta. Siropiirteinen, valtavaan svetariin pukeutunut tyttö siirsi katseensa ulos, kolmannen kerroksen ikkunasta hän näki kadun toisella puolella olevan yökerhon välkkyvät valot. Tyttö käveli rauhallisin askelin ikkunaan ja toivoi näkevänsä kuutamon.

Hän ei kuitenkaan nähnyt kuutamoa joka loimotti kauempana korkeuksissa, sillä kauempana kadulla rellestävä ihmisjoukko sai hänen jakamattoman huomionsa. Unisilmäinen nuori tyttö tuijotti kummastuneena riemukkaasti laulavaa, tanssivaa ja tupakoivaa kaveriporukkaa, joihin näemmä päti sanonta ettei New York koskaan nukkunut. Tytöt hihkuivat riemusta samaan aikaan kun pojat rehentelivät, laukoivat härskejä vitsejä ja pitelivät käsiään hoikkien ja minihameisiin pukeutuneiden neitojen ympärillä. Ikkunapaikalta tilannetta tarkasteleva hahmo räpytteli silmiään, ja harkitsi peräti hetken liittyisiko juhlijoiden seuraan pummatakseen röökin. Kuitenkin jokin sai hänet vielä jäämään ruudun ääreen, ja yllättäen, kuin taikaiskusta yksi metelöitsijöistä karjaisi:

”Tää se on mun elämän parasta aikaa!”

Ensiksi humalaisen kömpelö fraasi sai joukkoa tiirailevan appelsiinitukkaisen tytön vain tyrskähtämään myötähäpeää tihkuvaan, hiljaiseen nauruun. Olivatkohan hän ja hänen kaverinsa humalapäissään ihan yhtä urpoja? Tyttö unohtui raapimaan päätään kankeasti sormillaan, joista kynnet oli pureksittu lyhyiksi. Yhtäkkiä kuitenkin hänen silmänsä rävähtivät apposen auki, kuin tärisevä sähkövirta olisi tavoittanut hänen ajatuksensa. Ennenkokematon, hämmentävä inspiraation tulva hulmahti hänen niskaansa ja posket hetkellisesti ihastuksesta kuumenneina sulki hän ikkunan, napsautti päälle pienen huoneensa kirkkaimman kattolampun ja alkoi etsiä sängyn alta kameransa jalustaa. Tuskin kului viittäkään minuuttia kun hän oli virittänyt videokameransa jalustaan, varmistanut sen pidikkeet, mitannut valkobalanssin ja poistanut zebra-raidat ruudulta. Kaikki alkuvalmistelut tehtyään tyttö raahasi kameran telineineen parhaalle paikalle ikkunansa ääreen, käänsi äsken vielä unta hehkuneet kasvot kameraa kohti ja asettui sängylleen istumaan.

Tyttö sulki silmänsä. Ulkona liikenteen ääneet voimistuivat, rytmikäs uudelleenmiksattu musiikki lähistöllä kaupungissa paisui ja kadun toisella puolella olevat nuoret kirkuivat riemusta ja nuoruuden huumasta. Tyttö painoi kameransa kaukosäätimestä rec:iä ja raotti piippauksen kuultuaan hivenen silmiään.

”Olen Chester Tunstall, 22 vuotta ja minulla on unelma.”