Kirjoittaja: Aron.
Syksyisen kirpakka heippa kaikille~ Olen viimein, monen taipaleen kautta päässyt takaisin kotimaahan Nipponiin pää täynnä muistoja ihanaisesta kesästä, kaikista ihmisistä keitä on tullut tavattua, ja jutuista mitä on tullut tehtyä, ja vaikka ties mistä muustakin. Omalta osaltani kesä tuntui menevän miltei liiankin liukkaasti, kun tuntui olevan reissuakin - Suomessa kolmessa eri paikkaa, ja täällä tuli viime viikolla käytyä ekaa kertaa tänä vuonna Chibassa (=syntymäsijoillani, alue Tokion kupeessa.) Tällä viikolla on ollut jonkun verran toipumista vielä jet legista (olen hidas toipumaan, nyyh!), mutta nyt tänä herttaisen harmaana perjantai-iltana alkaa olla pää pikkuhiljaa selkenemään päin.
Mä olen kai höpöttänyt syksystä ihan liikaa viime merkinnäissänikin, mutta jatkan silti siitä höpäjämistäni. Edelleenkään tää ei ole mun vuodenaikasuosikkini, kun pimeys ja kaikki muu hässäkkä painaa päälle, uneliaat ihmiset tönii väistämättäkin meikäläistä kaduilla, ja aamuisin on vaikeampaa herätä kun pimeyttä on melkein jatkuvasti. Lisäksi joka paikassa alkaa olla maahanpudonneita lehtiä ja alastomii puita, mitkä näyttää mun silmään tosi ankeilta.
 |
| lienee aika sanoa heihet tälle... |
 |
| ... ja ottaa vastaan tämä. |
Kyllä mää onneks... toisaalta vähän tykkäänki syksystä. Ja varmaan juurikin sen ankeuden, harmauden ja putoilevien lehtienkin takia. Jotenki sitte ehkä varmaan mun sisäinen lapsi sekoaa tähän vuodenaikaan ihan hulluksi ja välillä tekis mieli ottaa saappaat jalkaan ja mennä vaan loikkimaan lehtikasoihin vaikka sen jälkeen vaatteet oiskin ihan täynnä matoja, likaa, lehtiä ja muita onnellisia merkkejä elämästä. (Izumi ei tykkäis nii joutuisin menee yksin tai sit ettiin kaverit keskustasta :c
Ja tietysti, tunnustan sen - olen pehmo. Mun onnellisimmat hetkeni syksyssä varmaan liittyy peittoihin ja siihen mitä niiden alla tapahtuu - .............. kuulosti pervolle, tiedän. Mutta asiaan taas, jätetään ne peitonvatkaamis-analyysit johonkin toiseen kertaan. Niin. Peittojen rakastamisella tarkoitan lähinnä tätä:
 |
| ihan sattumalta ihan mun näköinen kissa öhö. |
Eli, en usko et olen ainoa joka nauttii syksyllä siitä kun oikeasti saa pitkän työ-tai muuten raskaan päivän jälkeen uppoutua paksun peiton alle, laittaa musiikkia soimaan, ja jonkun mielekkään tekemisen kanssa hautautuu kaakaomukin ja vaahtokarkkien kanssa mahdollisimman mukavan oloiseen pesään, mihin on lupa jäädä pidemmäksikin aikaa kuin vaikka tunniksi. Oliver sano mulle joskus sen hienon termiin siitä, se oli joku.... esapismi. On kuulemma ite joskus ollut kova harrastamaan sitä, tosin ei nyt tässä muodossa mitä mää. Googlettakaa hakusanalla Nintendo 64 ja saatte elävän todisteen siitä miten se sitä todellisuuspakoa harjoitti.
Ite tykkään kuunnella kaikkea laidasta laitaan siellä peiton alla mähöttäessäni, ja nykyään Izumin talossa onkin hyvin usein erittäin harras tunnelma, kun luukutan tällaista harmoniaa meidän molempien korviin:
River of Stars (suosittelen kuuntelemaan ennemmin illasta, tosiaan niiden tähtien taivaalla ollessa)
sivupalkista voitte fiilistellä tubessa lisää jos haluatte o.o Oma... mieleni alkaa taas haluamaan jonnekin tuonne sängyn perukoille niin taidan lopetella tällä erää tähän.
P.S Okei, pakko myöntää etten mää siellä peiton alla yli tuntia viihdy itsekseni. Eh... he.
 |
| Izumi on nalle. :333 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti